Uudella tavalla vaikuttava erektiolääke markkinoille

Uudella tavalla vaikuttava erektiolääke on saanut myyntiluvan Euroopan unionin alueella ensimmäisenä maailmassa.

Viagraa

Uusi erektiolääke Uprima eli apomorfiinihydrokloridi vaikuttaa aivoissa vahvistaen heikentynyttä erektiotoimintaa. Suomessa lääke tulee markkinoille Viagran vaihtoehdoksi jo ensi viikon aikana. Tutkimusta, jossa olisi verrattu Uprimaa ja Viagraa ei ole vielä toistaiseksi tehty.

Upriman hyvä puoli on se, että sillä ei ole haitallisia yhteisvaikutuksia nitrojen kanssa, sanoo urologian erikoislääkäri Pekka Kunelius Oulun yliopistollisesta sairaalasta. Lääkevaihtoehdon valinta ei Kuneliuksen mukaan ole kuitenkaan yksinkertaista. Esimerkiksi voimakkaasta rintakivusta kärsiville potilaille ei pidä suositella kumpaakaan lääkettä.

Toisaalta taas verenpainepotilaille käy kumpi vaihtoehto tahansa. Hankalimmissa tapauksissa voidaan jopa käyttää molempia lääkkeitä, sanoo Kunelius. Hän teki kaksi vuotta sitten väitöstutkimuksen erektiohäiriöiden lääkehoidoista.

Suomessa tutkimus alkamassa

Uutta erektiolääkettä on tutkittu yli 5000 potilaalla ja lääkeannoksia on tutkimuksissa annettu kaikkiaan yli 120 000. Suomessa ei lääkkeestä ole vielä kokemuksia, mutta parhaillaan ollaan aloittamassa monikeskustutkimusta, johon ollaan juuri kokoamassa potilaita, sanoo Kunelius.

Kuneliuksen mukaan uusi lääke on samoin kuin Viagrakin erittäin hyvin siedetty lääke. Tutkimuksissa yleisimpiä haittavaikutuksia olivat pahoinvointi, huimaus ja päänsärky. Sivuvaikutukset olivat kuitenkin yleensä lieviä ja ohimeneviä.

Nopeampi vaihtoehto

Lääkkeen tehokkuutta mitattiin kyvyllä tuottaa yhdyntään riittävä erektio ja pitkäaikaistutkimuksissa se tehosi yli 90 prosentissa yhdyntäyrityksistä. Tehoa arvioivat sekä sekä potilas itse että tämän kumppani erikseen.

Uprima on kielenalustabletti eli se imeytyy verenkiertoon nopeasti kulkematta lainkaan maha-suolikanavan läpi. Tästä syystä lääkkeen vaikutus alkaa jo noin 20 minuutin kuluessa.

Viagralla suositellaan virallisesti yhdyntää vasta tunnin kuluttua lääkkeen otosta, mutta kyllä sekin saattaa tehota jo puolessa tunnissa, sanoo Kunelius.

Uprima on dopamiinireseptoriagonisti ja sukua vanhalle Parkinson-lääkkeelle. Imeytymistapansa vuoksi tarvittava lääkeannos on siihen verrattuna kuitenkin erittäin pieni. Uusi lääke yhdysvaltalaisen Abbottin valmiste, vaikka se tulikin markkinoille ensimmäiseksi Euroopassa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat