Useita opiskelijoita loukkaantui Iranin mielenosoituksissa

Mellakoiksi ryöstäytyneet mielenosoitukset jatkuivat viime yönä Iranissa. Opiskelijoiden uutistoimiston ISNA:n mukaan Teheranin mellakoissa haavoittui ainakin 15 opiskelijaa, yksi heistä vakavasti.

Mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaisiksi, kun putkin ja puukoin aseistautuneet ääri-islamilaiset hyökkäsivät Teheranin yliopiston alueelle. Iltayöstä kaupungin kaduilta kuultiin myös laukauksia aseistautuneiden vapaaehtoisten hyökätessä mielenosoittajien joukkoon. Mellakkapoliisien ja tiukkaa uskonnollista linjaa kannattavien vapaaehtoisten kerrotaan myös kiskoneen paikalle kerääntyneitä ihmisiä autoistaan ja hakanneen näitä ketjuin ja kepein. Hyökkäysten kohteeksi on joutunut myös naisia. Poliisi kertoi, että väkivaltaisuuksissa ei kuollut ketään.

Iranin poliisi varoitti tänään ääri-islamilaisia ryhmiä ottamasta oikeutta omiin käsiinsä. Poliisi lupasi vangita aseistautuneiden joukkioiden johtajat. Viranomaiset kertoivatkin vanginneensa väkivaltaisuuksien jälkeen useita ääri-islamilaisen Ansar Hezbollah -järjestön jäseniä.

Opiskelijajärjestöt kertoivat, että samanlaisia yhteenottoja olisi ollut muuallakin Iranissa. Viranomaiset kuitenkin kiistivät tiedon.

Protestit jatkuivat kiivaina jo neljättä yötä peräkkäin. Mellakoiksi yltyneet protestit saivat alkunsa opiskelijamielenosoituksesta. Maan tilaan tyytymättömät mielenosoittajat ovat vaatineet Iranin uskonnollisen johtajan ajatollah Ali Khamenein eroa.

Protestoijat ovat tyytymättömiä myös maan maltilliseen presidenttiin Mohammad Khatamiin. Moni katsoo hänen epäonnistuneen uudistusten ajamisessa kuusivuotisella valtakaudellaan. Parhaimmillaan protesteihin on osallistunut noin 3000 mielenosoittajaa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat