USA:ssa tupakoitsijoille jälleen miljoonakorvaukset

Yhdysvaltain suuret tupakkayhtiöt on jälleen tuomittu maksamaan korvauksia. Kolmelle tupakoitsijalle määrätyt korvaukset ovat yhteensä noin 13 miljoonaa dollaria eli yli 80 miljoonaa Suomen markkaa.

Floridassa jatkuvassa suuressa tupakkaoikeudenkäynnissä kiistellään kuitenkin huomattavasti suuremmista korvaussummista. Valamiehistö totesi jo viime vuonna, että tupakkayhtiöt ovat myyneet haitallisia tuotteita, jotka ovat aiheuttaneet tupakoitsijoiden sairaudet. Nyt samaiset kuusi valamiestä päättivät kolmen kantajan korvauksista ja avasivat tien seuraavalle ja viimeiselle vaiheelle.

Silloin heidän on päätettävä, millaisia korvauksia maksetaan koko joukkokanteen piirissä oleville, jopa noin puolelle miljoonalle Floridassa tupakasta sairastuneille. Korvaussumman on ennakoitu nousevan jopa 300 miljoonaan dollariin eli noin 1,8 miljardiin markkaan. Tarkkaan seuratun oikeudenkäynnin viimeinen vaihe alkanee vasta viikkojen kuluttua.

Tähän saakka suurin tupakkakorvaus on tuomittu Kaliforniassa, jossa tupakasta sairastuneelle myönnettiin viime kuussa 1,72 miljoonan dollarin eli 10 miljoonan markan korvaussumma.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat