USA:n terrorijuoni: Huumekartellin piti toteuttaa iskut

Saudi-Arabian suurlähettilään salamurhan suunnittelusta pidätetyn miehen oli tarkoitus viimeistellä isku Meksikossa, kertoo USA Today -lehti. Terroristi-iskuihin oli myös tarkoitus värvätä Meksikon huumekartelli Los Zetasin jäseniä.

Oikeusministeri Eric Holderin mukaan Teksasissa asuva 56-vuotias Manssor Arbabsiar pidätettiin syyskuun lopussa John F. Kennedyn lentokentällä New Yorkissa, kun hän oli matkalla Meksikoon.

Tuomioistuimen dokumenteissa Arbabsiarin on sanottu kertoneen, että hän on ollut iskujen suunnittelussa sellaisten miesten palveluksessa, joiden hän uskoi olevan Iranin armeijan erityisyksikön johtavia virkamiehiä.

The New York Times kertoo, että juoneen kuului palkata Meksikon huumekartellin jäsenet tappamaan Saudi-Arabian Yhdysvaltain-suurlähettiläs Adel al-Jubeir, kun tämä on ruokailemassa ravintolassa.

Salamurhan lisäksi kartellin jäsenten oli myös määrä pommittaa Israelin suurlähetystöä Washingtonissa ja Saudi-Arabian sekä Israelin suurlähetystöjä Argentiinassa.

Autokauppiaana toimineella Arbabsiarilla on sekä Yhdysvaltain että Iranin kansalaisuus.

Toisen iskujen suunnittelusta syytetyn miehen uskotaan majailevan Iranissa. Hänen kerrotaan palvelleen Iranin armeijan erityisyksikössä upseerina.

The New York Timesin virkamieslähteeltä saamien tietojen mukaan iranilaisten ja meksikolaisen huumekartellin yhteistyöhön kuului myös suunnitelmat kanavoida useita tonneja oopiumia Lähi-Idästä Meksikoon.

Iranin Yhdysvaltojen suurlähettiläs on tyrmännyt Iranin virkamiehiin liitetyt syytökset perusteettomiksi ja tekaistuiksi.

MTV3

Lue myös:

    Uusimmat