USA:n juomavedestä löytyi hormoneja ja masennuslääkkeitä

Peräti 40 miljoonaa amerikkalaista nauttii tietämättään lääkkeitä juodessaan vettä. Tutkijoiden mukaan juomavedestä on löytynyt muun muassa antibiootteja, mielialalääkkeitä, epilepsialääkkeitä, hormoneja ja ehkäisypillereissä käytettäviä ainesosia.

Lääkkeet ovat päätyneet juomaveteen pitkällisen prosessin seurauksena. Ihminen elimistö käyttää syömistään lääkkeistä vain hyvin pienen osan ja tästä syystä suurin osa lääkeaineesta päätyy kuona-aineiden mukana viemäriverkostoon. Viemärivesi puolestaan puhdistetaan ja päästetään vesistöihin, jonka jälkeen osa vedestä otetaan uudelleen talteen, puhdistetaan ja suodatetaan vedenpuhdistamoilla jälleen juomavedeksi.

Juomavedestä on toistaiseksi löytynyt vain minimaalisen vähäisiä pitoisuuksia lääkkeitä, mutta tutkijoita huolettavat niiden pitkäaikaisvaikutukset. Esimerkiksi hormoneilla on vaikutusta ihmisen hedelmällisyyteen, epilepsia- ja masennuslääkkeet taas saattavat vaikuttaa aivojen toimintaan.

AP-uutistoimiston laajasta tutkimusraportista ilmenee, että juomavedestä on löytynyt lääkepitoisuuksia suurilla Yhdysvaltain metropolialueilla kuten Etelä-Kaliforniassa, Detroitissa ja New Jerseyssä. New Yorkin kraanavedestä löytyi hiljattain tehdyssä tutkimuksessa peräti 15 eri lääkeainetta.

Tutkijat ovat kritisoineet viranomaisia siitä, ettei juomaveden vaaroista ole tiedotettu julkisuuteen.

Lääkeyhtiöt ovat puolestaan tyrmänneet tutkijoiden kritiikin. Niiden mukaan ihmisten mahdollisesti juomavedestä saamat haitat ovat häviävän pieniä.

Tutkijat kuitenkin ovat sitä mieltä, että pienien lääkemäärien nauttiminen päivittäin vuosikymmenien ajan ei voi olla vaikuttamatta elimistöön. Myös vedenpuhdistamoalueiden vesistöissä elävistä kaloista otetuissa näytteissä on näkynyt kiistattomia merkkejä veden haitallisuudesta. Kalojen sperman laatu on normaalia huonompaa ja niillä havaittiin selkeitä hormonaalisia muutoksia.

Lue myös:

    Uusimmat