USA:n joukot löytäneet Irakin Mosulista kymmeniä ruumita

Yhdysvaltain joukkojen mukaan viimeaikaiset ruumislöydöt voivat merkitä sitä, että Irakin kapinallisjoukot ovat ryhtyneet pelottelemaan irakilaisia entistä järjestelmällisemmin.

Yhdysvaltain joukot ovat löytäneet yli kolmekymmentä ruumista kahden päivän aikana Mosulin alueelta Pohjois-Irakissa. Ruumislöydöt saattavat merkitä sitä, että vastarintataistelijat surmaavat ja pelottelevat entistä järjestelmällisemmin irakilaisia, jotka tekevät yhteistyötä amerikkalaisten kanssa. Ainakin jotkut surmatuista ovat irakilaisia sotilaita, mutta ruumiit ovat vielä enimmäkseen tunnistamatta.

- Uskonnolliset ääriainekset levittävät pelkoa ottamalla kohteikseen Irakin turvallisuusjoukot, arvioi Yhdysvaltain armeijan tiedotusupseeri Paul Hastings.

Väkivaltaisuudet leimahtivat Mosulissa 10. marraskuuta, kun kapinallistaistelijat hyökkäsivät paikallisille poliisiasemille. Sen jälkeen amerikkalaiset sotilaat ovat tukahduttaneet vastarintapesäkkeitä ja tilanne on pysynyt jännittyneenä.

Yhdysvaltain armeijan operaatioihin ovat osallistuneet myös irakilaiset sotilaat ja muut turvallisuusjoukot, minkä vuoksi kapinalliset ovat iskeneet myös irakilaisjoukkoja vastaan.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat