USA kannattaa Naton suppeaa laajentumista

Yhdysvallat ilmoitti tänään Nato-liittolaisilleen, että se haluaa kutsua ensimmäisellä kierroksella vain Puolan, Unkarin ja Tshekin sotilasliiton jäsenyysneuvotteluihin. Eräät Naton eurooppalaiset jäsenmaat haluaisivat, että sotilasliitto ottaisi enemmän uusia jäseniä jo ensimmäisellä kierroksella.

Yhdysvaltain kannasta kertoi puolustusministeri William Cohen Brysselissä Naton puolustusministerien kokouksessa. Cohenin ilmoitus merkitsee sitä, että Yhdysvallat vastustaa Slovenian ja Romanian ottamista Natoon ensimmäisellä kierroksella.

Britannian puolustusministeri George Robertson piti Cohenin ilmoitusta merkittävänä. Hän sanoi Cohenin lausunnon vaikuttaneen kaikkiin läsnäolijoihin.

Nato-lähteiden mukaan Cohenin ilmoitus tuli yllätyksenä eräille läsnäolijoille. Nato päättää huippukokouksessaan Madridissa 8. ja 9. heinäkuuta siitä, keitä kutsutaan ensimmäisen laajentumiskierroksen jäsenyysneuvotteluihin.

Kaikkien Nato-maiden on oltava yksimielisiä laajentumisesta, mutta Yhdysvaltain kannalla katsotaan olevan erityistä painoarvoa.

Italian puolustusministeri Beniamino Andreatta sanoi kokouksen jälkeen olevansa eri mieltä Yhdysvaltain kanssa. Andreatta lupasi pyrkiä taivuttelemaan amerikkalaisia hyväksymään enemmän tarjokkaita ensimmäiselle laajenemiskierrokselle. Italia on ilmoittanut haluavansa sekä Romanian että Slovenian mukaan ensimmäiselle kierrokselle.

Ranska sen sijaan tukee Romanian ja Slovenian jäsenyyttä.

Valkoinen talo ilmoitti aiemmin, että Yhdysvallat pitää kiinni omasta kannastaan eikä usko, että se muuttuu myöhemmässä vaiheessa. Amerikkalaiset ovat huolissaan ennen kaikkea laajenemisen kustannuksista.

Nopeamman laajenemisen kannattajat ovat sitä mieltä, että Slovenia ja Romania pitäisi ottaa mukaan heti, jotta Natossa säilyisi tasapaino pohjoisen ja etelän välillä. Yhdysvaltain mukaan Naton laajeneminen jatkuu ensimmäisen kierroksen jälkeenkin ja sekä Romania että Slovenia tarvitsevat lisää aikaa täyttääkseen jäsenyyden kriteerit.

Tyytyväisiä reaktioita

Puola, Unkari ja Tshekki tervehtivät torstaina tyytyväisinä Yhdysvaltain tukea niiden jäsenyydelle Natossa. Unkarin puolustusministeriön edustajan mukaan kyseessä on suuri askel Unkarille. Edustaja sanoi Unkarin olevan kuitenkin sitä mieltä, että Naton ovet on pidettävä jatkossa auki muillekin tarjokkaille.
-Tämänpäiväinen päätös vahvistaa edelleen odotuksiamme, että Naton huippukokous Madridissa tekee myönteisen päätöksen Unkarin jäsenyydestä, edustaja sanoi.

Myös Puola ilmaisi ilonsa Yhdysvaltain tuesta ja painotti sitä, että muidenkin entisen itäryhmän maiden olisi tulevaisuudessa päästävä mukaan Natoon.
-Tämä on iloinen uutinen näille kolmelle maalle. Tervehdimme ilolla Yhdysvaltain tukea, sanoi presidentti Aleksander Kwasniewskin edustaja.

Tshekin hallitus piti Yhdysvaltain ilmoitusta tunnustuksena Tshekin vakaille oloille.
-Tshekin tasavalta on valmis kantamaan kaikki kustannukset ja velvoitteet, joita Naton täysjäsenyys tuo mukanaan, hallituksen lausunnossa sanottiin.
(STT-Reuter)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat