Suomalaisupseerien tuki Ukrainalle on säilynyt vahvana, kerrottiin Huomenta Suomessa.
Upseeriliiton ja MTV Uutisten tuore kysely kertoo suomalaisupseerien olevan melko yksimielisesti sitä mieltä, että Ukrainan pitää saada käyttää länneltä saatuja pitkän kantaman aseita Venäjän puolella.
Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita näkee kysymyksen sekä arvopohjaisena että strategisena.
– Voidaan vaikuttaa niihin kohteisiin, jotka ovat sodan kannalta merkityksellisiä, Viita perustelee asian kannatusta upseerien piirissä.
– Sodan kuva on muuttunut siihen suuntaan tässä viime vuosina Ukrainan oppienkin osalta, että merkitys kaukovaikuttamiselle on keskeinen. Sekä tasapuolisuusmielessä että taistelunkuvan ja syvyyden osalta, Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Aaro Mäkelä lisää.
Lue myös: Upseerikysely: Drooneihin on reagoitava tehokkaasti – tällaisia kykyjä Puolustusvoimat kehittää juuri nyt
Suomi on tähän mennessä tukenut Ukrainaa sotilaallisesti noin 2,9 miljardilla eurolla, ja suomalaisen upseeriston tuki Ukrainalle on edelleen hyvin vahva.
– Jos kaksi kolmasosaa sanoo, että ollaan sopivalla tai riittävällä tasolla sotilaallisen tuen osalta ja yksi kolmasosa sanoo, että [tukea] voisi olla vielä vähän enemmän, niin kyllä se tietyllä lailla kuvaa sitä, että suomalaiset upseerit ja reserviupseerit ovat todella halukkaita sotilaallisen tuen tarjoamiseen [Ukrainalle] myös jatkossa, Mäkelä toteaa.
Lue myös: Venäjä iski taas Ukrainan energiainfrastruktuuriin – sähkönjakelussa hätäkatkoja
Kyselyn perusteella suomalaisten sotilaiden lähettäminen Ukrainaan turvatakuita valvomaan kuitenkin jakaa upseeristoa enemmän. Mäkelä kertoo tämän selittyvän esimerkiksi sillä, ettei vielä tiedetä, millaisesta tehtävästä taistelukykyisten joukkojen osalta tarkalleen puhuttaisiin.
– Ja eihän myöskään suomalaista puolustusta voida tässä tilanteessa unohtaa, Mäkelä sanoo.
Lue myös: Ukraina kertoo tuhonneensa Venäjän merkittävän tukikohdan: "Sitä ei ole enää olemassa"
Toisaalta Viita muistuttaa, että osana halukkaiden koalitiota ja Natoa kaikki muuhun puolustukseen annettava auttaa myös Suomea.
Onko melko varmaa, että Suomesta sinne [Ukrainaan] joskus menee sotilaita?
– Kyllä se varmaan näin on. Kun ollaan koalitiossa mukana, niin se on myöskin poliittinen päätös, Viita sanoo.
Mäkelän mukaan kansainvälisiin tehtäviin on perinteisesti löytynyt halukkaita upseerien ja reserviupseerien puolelta.
– Me saadaan kyllä vapaaehtoisuuden kautta joukot liikkeelle, Viita vahvistaa.
