Unelmana loma ja rahat lopussa? Kerrytä matkakassaa huomaamattasi

Kesäloma kolkuttaa jo oven takana ja moni matkaisi mielellään kunnon budjetilla. Kokosimme yhteen parhaat vinkit, joiden avulla voit kasvattaa kassaasi.

Pienistä puroista kasvaa suuri virta ja pennissä on miljoonan alku. Vanhat totuudet pitävät edelleen paikkansa, vaikka se nykypäivänä uskomattomalta tuntuukin.

Kun haastat itsesi jättämään kaikki turhat ostokset pois ja säästät niihin käyttämäsi rahat, voit hämmästyä, miten paljon possusi lihoo kuukaudessa.

Esimerkiksi jättämällä kaksi viiden euron arvoista päiväkahvia, kymmenen euron heräteostoksen ja neljänkymmenen euron arvoisen ravintolaillallisen pois viikossa säästät kuukaudessa 240 euroa, mikä tekee neljässä kuukaudessa lähes 1 000 euroa.

Näin säästöpossun lihotus onnistuu

– Säästämisen perussääntö on hyvin yksinkertainen – kuluta vähemmän! Vaikka oppi on varsin helppo, tuntuu sen sisäistäminen olevan välillä vaikeaa. Ajattele aina ennen ostohetkeä, tarvitsetko todella uutta tavaraa nurkkiisi.

– Mihin rahasi kuluvat? Tunnista pahimmat rahareikäsi ja laita niille stoppi: Sorrutko usein heräteostoksiin tai ostatko kallista ruokaa? Opettele kokkaamaan edullisesti ja pidä muutaman kuukauden ostolakko.

– Siirrä jo palkkapäivänä rahaa tilille, jonka nostaminen on tehty hieman hankalammaksi. Tämä on ehkä yksi nopeimmista rahansäästökeinoista, sillä esimerkiksi 200 euron siirtäminen säästötilille kuukausittain kerryttää vuodessa 2 400 euroa.

– Osta perhekokoisia ruoka- ja pesuainepakkauksia sekä tarjousruokaa vain jos tarvitset niitä – muuten huomaat, että olet ostanut ison kasan ruokaa, joka on ehtinyt mennä huonoksi. Jos isot pakkauskoot kuluvat perheessäsi helposti, kiinnitä aina huomiota tuotteen hinnan sijaan sen kilohintaan.

– Älä anna alennusmyyntien huijata itseäsi, sillä tarjouksessa olevat tuotteet eivät välttämättä ole kovinkaan paljon edullisempia. Jo kymmenen sentin hinnanpudotuksella tuote on alennuksessa, joten pysähdy vertailemaan muiden samanlaisten tuotteiden hintaa. Usein kauppojen omat merkit ovat edullisimpia.

– Oletko sortunut kulutusluottoihin tai ostotileihin? Yritä maksaa velkasi pois mahdollisimman nopeasti, sillä ne ovat yllättävän kalliita ylläpidettäviä. Pyri siihen, että maksat ostokset aina heti etkä osta velalaksi.

– Käy laskupinosi läpi: Onko jotain, mistä voit luopua? Esimerkiksi lehtitilauksiin kuluu yllättävän paljon rahaa.

– Syötkö usein ulkona? Opettele tekemään hyvää ruokaa nopeasti, ja kiinnitä huomiota kattaukseen ja tunnelmaan. Kotona syöminen on yllättävän mukavaa, kun panostaa sen tekemiseen ja siitä nauttimiseen. Ravintoloissa myös muutama lasillinen viiniä tulee nopeasti kalliiksi, kun Alkosta ostettuna yksi pullo maksaa halvimmillaan reilusti alle kymmenen euroa.

– Pudota kotisi huonelämpötilaa ja vähennä sähkön käyttöä. Tämä voi tuoda tuntuvaa säästöä vuoden aikana.

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat