Ulkoministeriö: Kreikan levottomuudet voivat jatkua

Kreikan levottomuuksien uskotaan jatkuvan tälläkin viikolla.

Suomen Ulkoministeriön ulkoasiainsihteeri Christian Heikkinen sanoo, että ministeriön viimeisten tietojen mukaan mielenosoituksia suunnitellaan myös tälle viikolle.

- Tänään julkaistaan raportti Kreikan hallituksen maakaupoista, ja jos nämä raportin tulokset ovat kuohuttavia, saattavat ne aiheuttaa liikehdintää.

Heikkisen mukaan Kreikan mellakoissa ei ole kyse uusista ongelmista. Tutkimusten mukaan kreikkalaiset eivät luota viranomaisiin.

- Ne juontavat vuosikymmenten takaa. Kreikassa ei ole onistuttu tekemään uudistuksia, ja nyt kun talouskriisi vielä iskee päälle, niin Kreikan hallituksen tehoton toiminta paljastuu kansalaisille.

Heikkisen mukaan Kreikkaan uskaltaa vielä matkustaa. Varovainen kannattaa kuitenkin olla.

- Varsinkin omatoimimatkailijoiden olisi hyvä ilmoittaa suurlähetystöön matka-aikeistaan. Tämä auttaa viranomaisia pysymään kartalla, jos tulee vakavia tilanteita. Kannattaa myös katsoa, missä yöpyy, ja mielenosoitusporukoista kannattaa lähteä pois.

Ulkoministeriön internetsivuilla on viimeisimmät matkustustiedot, joihin on hyvä tutustua ennen matkaa.

Ulkoasiansihteeri Heikkinen kertoo, että ministeriössä on kyky reagoida nopeastikin jos tilanne Kreikassa pahenee. Hän on kuitenkin luottavainen levottomuuksien asteittaiseen hiipumiseen.

- Ennustaminen on vaikeaa, mutta meillä on sellainen tuntuma, että mielenosoitukset tästä vähitellen laimenevat. Mielenosoittajilla ei ole enää uutta sanottavaa.

Lue myös:

    Uusimmat