Ulkoministeri Pekka Haavisto ei jäävännyt itseään vaan äänesti oman luottamuksensa puolesta – oikeuskanslerille on jätetty kantelu
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) äänesti eilisessä luottamusäänestyksessä oman luottamuksensa puolesta. Oikeuskanslerille on tehty asiasta kantelu.
Ministeri Haavisto sai eilen eduskunnan luottamuksen äänin 101-68. Luottamusta puoltaneiden joukossa oli Haavisto itse.
Oikeuskanslerin toimistosta kerrotaan MTV Uutisille, että Haaviston äänestämiseen liittyen on tehty yksi kantelu oikeuskanslerille.
Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola kommentoi Iltalehdelle, ettei Haavisto ole toiminut lainvastaisesti äänestäessään omasta luottamuksestaan.
Timo Soinin tapaus herätti keskustelua 2018
Perustuslain 32 §:n mukaan "kansanedustaja on esteellinen osallistumaan valmisteluun ja päätöksentekoon asiassa, joka koskee häntä henkilökohtaisesti".
Vuonna 2018 ihmisoikeusprofessori Martin Scheinin tviittasi, ettei silloinen ulkoministeri Timo Soini (sin.) olisi saanut äänestää omasta luottamuksestaan.
Soinin luottamuksesta äänestettiin sen jälkeen, kun ministeri oli käynyt Kanadassa vieraillessaan abortinvastaisella marssilla. Oikeuskanslerin mukaan Soinin osallistuminen mielenosoitukseen oli ongelmallista, muttei laitonta.
Scheinin katsoi tuolloin, että luottamusäänestyksessä kyseessä oli Soinia henkilökohtaisesti koskenut omantunnon kysymys. Vähintäänkin Soinin olisi Scheininin mielestä pitänyt ymmärtää jäävätä itsensä.
Useat muut oikeustieteen professorit olivat Soinin tapauksessa eri linjoilla.
Perusteena toimivat perustuslain 32 §:n esityöt, joiden mukaan ministerin harjoittama politiikka ei ole henkilökohtainen asia.
– Henkilökohtaisena asiana ei sen sijaan ministerinkään osalta olisi pidettävä asiaa, jossa on kysymys valtioneuvoston tai yksittäisen ministerin harjoittaman politiikan arvioinnista. Säännös ei siten estäisi ministereitä, jotka ovat samanaikaisesti kansanedustajia, osallistumasta täysistunnossa äänestykseen valtioneuvoston tai yksittäisen ministerin nauttimasta luottamuksesta, esitöissä todetaan.
Myös Soinin omalle luottamukselleen antamasta äänestä tehtiin kanteluita oikeuskanslerille. Nämä kantelut eivät johtaneet minkäänlaisiin toimenpiteisiin, sillä oikeuskanslerin tehtäviin ei kuulu eduskunnan valtiopäivätoiminnan valvominen.
Taustalla Haaviston toiminta ulkoministeriössä
Haaviston kohdalla eiliseen luottamusäänestykseen päädyttiin sen jälkeen, kun perustuslakivaliokunta oli antanut mietintönsä, jonka perusteella Haavisto toimi lainvastaisesti al-Hol-jupakan yhteydessä.
Ministeri Haavisto ryhtyi syksyllä 2019 valmistelemaan konsulipäällikkö Pasi Tuomisen siirtoa pois tehtävistään, kun ministeri ja virkamies olivat erimielisiä al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta.
Siirron valmistelua jatkettiin sen jälkeenkin, kun al-Hol-asiat oli jo otettu pois Tuomiselta.
Juttua täydennetty kello 15.50 Timo Soinin Kanadan-vierailua koskevan oikeuskanslerin ratkaisun osalta ja kello 16.33 Timo Soinin luottamusäänestykseen liittyvän oikeuskanslerin ratkaisun osalta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää