"Vihreä eduskuntaryhmä ansaitsee Trump-disinformaatiomitalin" – keskustelu Pekka Haavistosta kiihdytti eduskuntaa, perussuomalaisilta epäluottamuslause

Pekka Haavisto vastasi saamaansa kritiikkiin eduskunnassa –"Otan moitteet huomioon tulevassa toiminnassani" 2:23
"Otan moitteet huomioon tulevassa toiminnassani" – Katso Pekka Haaviston käyttämä puheenvuoro videolta!

Eduskunta on keskustellut ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimintaa koskevasta perustuslakivaliokunnan mietinnöstä. Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen esitti ulkoministeri Haavistolle epäluottamuslausetta.

Ulkoministeri Haavisto sanoi tänään täysistunnolle ottavansa perustuslakivaliokunnalta saamaansa moitteet vastaan ja huomioivansa ne tulevassa toiminnassaan.

Ministeri sanoi kuitenkin esimerkiksi YK:n lasten oikeuksien sopimuksen velvoittaneen juridisesti häntä toimimaan al-Hol-jupakassa.

Tämä sai useat kansanedustajat kysymään, katsooko Haavisto hyvän tarkoituksen oikeuttavan lain rikkomisen – tai ajatteleeko Haavisto ylipäätään rikkoneensa lakia.

– Ministeri ei voi hyväksyttävänkään päämäärän toteuttamiseksi menetellä vastoin lakia ja hyvän hallinnon periaatteita, Olli Immonen (ps.) muistutti salikeskustelussa.

– Myönnättekö perustuslakivaliokannan kannan mukaisesti toimineenne lainvastaisesti, vai kiistättekö sen, ja onko teidän mielestänne hyvä tarkoitus sellainen peruste, joka oikeuttaa lain rikkomisen? Wille Rydman (kok.) kysyi.

Tähän Haavisto ei suoraan vastannut.

Ministeri kuitenkin sanoi oikeusvaltioon kuuluvan sen, että ylimmän päätöksentekijän, eduskunnan ja sen perustuslakivaliokunnan, päätöksiä kunnioitetaan.

Sebastian Tynkkynen esitti epäluottamuslauseen

Perustuslakivaliokunta antoi tänään mietintönsä, jonka mukaan Haavisto toimi al-Hol-jupakassa vastoin lakia. Kriteerit ministerin syytekynnyksen ylittymiselle eivät kuitenkaan valiokunnan mielestä täyttyneet.

Käytännössä kyse oli siitä, toimiko Haavisto lainvastaisesti valmistellessaan ulkoministerin konsulipäällikkö Pasi Tuomisen siirtoa toisiin tehtäviin.

Perustuslakivaliokunta siis katsoo, ettei Haaviston tulisi joutua tapauksesta valtakunnanoikeuteen. Täysistunnon keskustelussa esille tulivat oikeudellisten lisäksi myös poliittiset seuraukset.

Sebastian Tynkkynen (ps.) esitti puolueensa nimissä Haavistolle epäluottamuslausetta, jota kansanedustaja Mari Rantanen (ps.) ilmoitti kannattavansa.

– Perustuslakivaliokunta on todennut ministerin toimineen lainvastaisesti, eikä ministeri näin ollen nauti enää eduskunnan luottamusta, Tynkkynen sanoi.

Ano Turtiainen (at.) puolestaan koki, että perustuslakivaliokunta on tulkinnut ministerisyytteen kynnystä koskevaa pykälää tarkoituksenmukaisesti ja että Haaviston tulisi joutua syyteeseen.

"Selvä moraalinen sekä juridinen velvollisuus"

Vihreiden kansanedustajista useat sanoivat, ettei kysymystä lasten oikeuksista huolehtimisesta voi irroittaa siitä kysymyksestä, toimiko Haavisto vastoin lakia siirtäessään valmistellessaan virkamiehen siirtoa.

– Ministerillä on ollut selvä sekä moraalinen että juridinen velvollisuus pyrkiä aktiivisiin toimiin, turvaamaan leirillä olevien suomalaislasten oikeuksien toteutuminen, Jenni Pitko (vihr.) sanoi.

Kaksi vihreää kansanedustajaa, Bella Forsgren (vihr.) ja Mari Holopainen (vihr.) jättivät perustuslakivaliokunnan mietintöön vastalauseen, jossa katsottiin, ettei Haavisto olisi toiminut moitittavasti tai vastoin lakia.

Kysymys esimerkiksi YK:n pykäliin kirjattujen ihmis- ja lasten oikeuksien merkityksestä arvioidessa sitä, oliko Haaviston toiminta lainvastaista ja moitittavaa, oli lopulta yksi täysistuntokeskustelun keskeisistä teemoista.

Enemmistö perustuslakivaliokunnan kuulemista asiantuntijoista katsoi, ettei Haavisto ollut rikkonut lakia. Aiheesta oli oikeusoppineiden kesken vahvoja näkemyseroja.

Syytöksiä spinnauksesta, jaossa "Trump-mitali"

Vihreät julkaisi eilen Instagramissa päivityksen, jossa Haaviston kuvaan oli liitetty teksti "Mitään väärää tai lainvastaista ei ole tapahtunut".

Kuva oli asiayhteydessä, jossa sitä edelsi kuva, jossa kerrottiin sitaatin sisällön olevan perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden enemmistön näkemys.

Vihreät myönsi varsin nopeasti, että kyseessä oli viestinnän virhe.

Puolueen edustajien viestintä keräsi yleisemminkin kritiikkiä.

– Tällä hetkellä jokainen vihreä tuolla verkossa spinnaa, että oli oikein, että lapsia lähdettiin auttamaan. Tässä asiassa ei ole siitä kyse, Ben Zyskowicz (kok.) sanoi.

Pauli Kiuru (kok.) sanoi vihreiden eduskuntaryhmän ansaitsevan "Trump-disinformaatiomitalin".

– Te tietoisesti halusitte synnyttää väärän kuvan siitä, mistä tässä on kysymys, Kiuru syytti.

– Se oli aivan tietoista disinformaatiokampanjaa, Kiuru latasi.

Lue myös:

    Uusimmat