Ulkoministeri Haaviston toiminta menee eduskunnan täysistunnon syyniin
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toiminta al-Holin leirin suomalaislasten kotiuttamisesta syntyneessä jupakassa on tänään iltapäivällä eduskunnan täysistunnon ruodittavana.
Perustuslakivaliokunta linjasi keskiviikkona valmistuneessa mietinnössään, että Haavisto toimi lainvastaisesti yrittäessään siirtää ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin. Samalla valiokunta kuitenkin katsoi, etteivät edellytykset ministerisyytteen nostamiselle täyty.
Päätös mahdollisesta ministerisyytteestä tehdään täysistunnossa yksinkertaisella enemmistöllä.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan Haavistolla on hallituspuolueiden puheenjohtajien tuki jatkaa ulkoministerin tehtävässä. Myös vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo kirjoitti keskiviikkona Twitterissä, että Haavistolla on hänen vahva luottamuksensa.
Haavisto itse sanoi tuoreeltaan, että päätös hänen jatkostaan perustuu oman puolueen ja eduskunnan enemmistön luottamukseen. Hän lupasi ottaa saamansa moitteet huomioon tulevassa toiminnassaan.
Lue myös: Marin: Haavistolla on hallituspuolueiden puheenjohtajien tuki jatkaa ulkoministerin tehtävässä
Puhemies järjestää lisäoppia
Vuoden päivät kestäneen jupakan ja sen valiokuntakäsittelyn jälkipyykki jatkuu vielä ensi vuoden puolelle.
Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) aikoo helmikuussa järjestää perustuslakivaliokunnan jäsenille ja etenkin sen varajäsenille lisäkoulutusta, jotta valiokunnan erityislaatuinen rooli tulisi selväksi. Vehviläisen mukaan viime päivinä on näyttänyt siltä, että perustuslakivaliokunnassa ovat menneet juridiikka ja politiikka osittain sekaisin, mitä ei saisi tapahtua.
Perustuslakivaliokunta on perinteisesti pyrkinyt yksimielisyyteen, mutta Haaviston tapauksessa siihen ei päästy. Vihreiden kansanedustajat Bella Forsgrén ja Mari Holopainen jättivät perustuslakivaliokunnan mietintöön vastalauseen, koska he katsoivat, että valiokunnan olisi pitänyt todeta, että Haavisto ei toiminut lain vastaisesti.
Lisäkiehuntaa asiaan on tullut siitä, että asian käsittelyn loppumetreillä julkisuuteen vuodettiin sekä mietintö että asian tiimoilta käytyä viestinvaihtoa. Perustuslakivaliokunnan sairauslomalle jäävä puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) paheksui vuotoja yrityksinä vaikuttaa valiokunnan kannan muodostukseen.
Uusimmat
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
Lataa lisää