Ulkomailla menestyneiden suomalaisten töitä Taidehallissa

Suomalainen kuvataidemaailma kansainvälistyy kovaa vauhtia. Jo 40 prosenttia nuorista kuvataiteilijoista opiskelee ulkomailla ja työskentely maailmalla on muillekin itsestäänselvää. Helsingin Taidehalli on koonnut tusinan ulkomailla uransa luoneita merkittäviä taiteilijoita yhteen näyttääkseen, mikä on kansainvälisyyden anti.

Gun Holmström on tuonut Taidehalliin vedenheijastuksista syntyneitä digitaalisia maalauksia. Samanlaista ajattomuutta on Hannu Karjalaisen videossa. Kun teoksessa on kirkas muoto ja sanoma, on samantekevää mistä taiteilija on kotoisin tai missä päin maailmaa teosta katsotaan.

- Mikä tahansa aihe, joka on tekijällensä ensiarvoisen tärkeä ilmaistava, niin se on myös yhteinen aihe, kun se on tarpeeksi vahvasti kerrottu, kuvataiteilija Kristiina Uusitalo tiivistää.

Vaikuttavan näyttelyn taiteilijoista osa on ollut maailmalla muutaman vuoden, toiset vuosikymmeniä. Liikkuvuus on tätä aikaa ja kansainvälistyminen kuuluu nykyisin jo taideopintoihin. Kuvataiteilija Elina Brotherus:

- Silloin kun mä lähdin, niin sähköpostikin toimi vähän huononlaisesti, se oli vielä sellaista aikaa ja ei kännykällä tosiaankaan soiteltu paljoakaan kotimaahan. Mutta kyllä se oli hirveen terveellinen kokemus. Mä kaikille oppilaille aina suosittelen sitä, sanoo Brotherus.

Kuvataiteilija Hannu Karjalaiselle ulkomailla työskenteleminen on monella tapaa inspiroivaa.

- Ulkomailla työskentely ainakin mulle tarkoittaa tietynlaista vapautta, vapautta niistä vanhoista vaikutteista ja myöskin sitä, että törmää hyvin erilaisiin ajatuksiin ja taiteen tekemisen tapoihin, sanoo Karjalainen.

Lähtö ei tarkoita oman kulttuurin hylkäämistä, keskeistä on halu oppia. Ulkomailla on kuvataiteilija Ola Kolehmaisen mielestä mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

- Berliinissä asuu noin 4 miljoonaa ihmistä, Suomessa on 5 miljoonaa, niin luvut on ihan erilaiset ja mahdollisuus työskennellä, mahdollisuus saada teoksiaan esille on suurempi. Kilpailu on kovempaa kyllä, Kolehmainen myöntää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat