Ukraina iski Krimin niemimaalle – tuhoutuuko tässä Venäjän partiolaiva?
Ukraina hyökkäsi Krimin niemimaalle tiistain vastaisena yönä kymmenillä lennokeilla.
Ukrainan lennokit vahingoittivat Venäjän laivaston partiolaivaa miehitetyn Krimin edustalla.
– Osumia ja merkittäviä vaurioita, lähde sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Ukrainan sotilastiedustelupalvelu GUR kertoi Telegram-viestisovelluksessa, että alus oli kärsinyt vaurioita perässä, tyyrpuurin ja paapuurin puolilla.
– Juuri nyt tämä alus on merenpohjassa miehittämättömien alusten aiheuttamien tulipalovaurioiden seurauksena, Ukrainan laivaston tiedottaja Dmytro Pletenchuk sanoi Reutersin mukaan.
Sodankäyntiin suunniteltu Sergei Kotov -nimisen partioaluksen varustukseen kuuluu muun muassa Kalibr-risteilyohjuksia. GURin mukaan aluksella oli upotessa myös helikopteri.
Vahinkojen suuruudeksi GUR arvioi 60 miljoonaa euroa.
Ukrainan sotilastiedustelun edustajan Andrii Jusovin mukaan aluksella oli iskun aikaan miehistöä.
– Mitä miehistöön tulee, yksityiskohtia selvitetään edelleen. Haavoittuneita ja kuolleita on, mutta on todennäköistä, että osan miehistöstä onnistui jättää laiva, Jusov sanoi.
Presidentti Volodymyr Zelenskyi ei ottanut iskuun kantaa suoraan päivittäisessä videossaan, mutta presidentinkansliapäällikkö Andriy Yermak on tulkittu viitanneen hyökkäykseen Telegramissa.
– Venäjän Mustanmeren laivasto on miehityksen symboli. Se ei voi olla Ukrainan Krimillä, Yermak sanoo.
Junaliikenne pysäytettiin
Kyiv Independentin mukaan muun muassa Kertshinsalmen silta suljettiin hyökkäyksien vuoksi.
Reuters kertoo Krimille sijoitetun virkamiehen kirjoittaneen Telegram-kanavalla, että junaliikenne pysäytettiin tilapäisesti Krimin niemimaan ja Venäjän mantereen yhdistävällä sillalla.
– Maantieliikenne keskeytettiin useiksi tunneiksi, kertoo Reutersin mukaan siltaa hallinnoivan, Venäjälle sijoitetun hallinnon Telegram-kanavalla kerrotaan.
Reuters ei pystynyt vahvistamaan raportteja.
Venäjän puolustusministeriö ei vastannut välittömästi Reutersin kommenttipyyntöön.
Venäjä iski Odessan alueelle
Venäjä puolestaan laukaisi 22 hyökkäyslennokkia Ukrainaan Odessan alueelle.
Ukrainan ilmavoimat kertoo ilmapuolustusjärjestelmän tuhonneen 18 lennokkia.
Lennokit tuhottiin Odesan alueen yllä. Odessan kaupunki sijaitsee Etelä-Ukrainassa, Mustanmeren rannalla.
Odessan alueelle on kohdistunut useita Venäjän lennokki-iskuja maaliskuun aikana.
(Lähde: Reuters)
Lue myös: Venäjän ex-presidentti: Ukraina on Venäjää ja muidenkin historiallisten osien tulisi "palata kotiin"
5.3.2024 kello 8.50, 9.01: Juttuun ja otsikkoon päivitetty tieto Ukrainan iskusta Venäjän laivaston partiolaivaan Krimin edustalla. Lisätty myös tieto junaliikenteen pysäyttämisestä.
5.3.2024 kello 10.26: Juttua ja otsikkoa päivitetty kauttaaltaan uusilla tiedoilla. Kello 11.19: Päivitetty otsikko ja lisätty video.
6.3.2024 kello 7.15: Juttua täydennetty kauttaaltaan uusien tietojen perusteella.
Uusimmat
-
17:06
Iisalmessa kiväärillä ampunutta poikaa epäillään tapon yrityksestä
-
17:02
Peter Forsberg paljasti liikaa – aikoo rikkoa sääntöjä: syynä 9-vuotias tytär
-
16:50
Näin paljon suomalaiset äänestivät Euroviisujen finaalissa: "Aika normaali määrä"
-
16:46
Tällaisen rahapotin Olympiakomitea jakaa jääkiekolle
-
16:35
Suuri ajojahti jatkuu Ranskassa – asemiehet ja "Kärpänen" edelleen kateissa
-
16:32
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
16:29
Ruotsin olympia-asuista erikoinen soppa – megatähti Armand Duplantisin takia erikoisratkaisu
-
16:25
Slovakian pääministeriä ammuttu
-
16:25
Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin graniittinen oliivinlehti
-
16:11
Suora lähetys kello 17.15: Ruoka, kriisit ja terveys – katso THL:n eurovaalitentti
-
15:55
Leijonien täysin kaksikielinen hyökkääjä pääsee taas irti MM-kisoissa – näin häntä on pidetty perillä tilanteesta
-
15:52
Tre Kronorille karu takaisku – parhaana palkittu tähti sivuun joukkuekuvastakin
-
15:47
Ostitko näitä makeisia kaupasta? Erä vedetty myynnistä
-
15:33
Suomen bruttokansantuote kasvoi yllättäen – ekonomistit villiintyivät: "Tohdinko uskoa"
-
15:28
MM-yllätys: Jesse Puljujärvi tilastoykkösenä Tshekissä
-
15:23
Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy yhä – tässä uusin syy
-
15:21
Suihkemies voitti uuvuttavan oikeustaistelun urheilujättiä vastaan: "Daavid vastaan Goljat"
-
15:20
Tältä näyttää Sara Siepin mökki – osti paikan näkemättä
-
15:10
Ulkomaiset luonnonmarjanpoimijat jatkossa Suomeen työsuhteisina kausityöläisinä
-
15:01
Leijonien ykkösketjusta jo neljäs painos – näin Mikael Granlund arvioi uutta laituriaan
-
Lataa lisää