Ukkonen räikkyi eteläosissa

Ukkonen työllisti palokuntia maan eteläosissa tänään. Salamat sytyttivät useita tulipaloja ja metsäpaloja, joista suurin osa saatiin tukahdutettua alkuunsa. Ukkonen riehui ainakin Kymenlaaksossa, Hämeessä ja Satakunnassa.

Iitissä salama iski taloon ja kesäasuntoon. Kesäasunnon aitta siirtyi samalla salamaniskusta paikoiltaan. Myös Anjalankoskella ja Valkealassa syttyi talo. Kaikissa tapauksissa selvittiin vähin vahingoin.

Iitissä, Anjalankoskella ja Miehikkälässä syttyi iltapäivällä metsäpaloja. Ukkonen mykisti myös satoja puhelimia varsinkin haja-asutusalueilla kärventäessään avojohtoja.

Ukkonen riehui iltapäivällä Hämeen maakunnassa aiheuttaen monenlaista tuhoa. Lopella se poltti mökin maan tasalle.

Tuuloksessa palokunnalla riitti myös kiirettä. Kun palokunta oli pitäjän kirkossa automaattihälytyksen jäljiltä, se joutui sieltä tuota pikaa metsäpalon sammutukseen. Keskeltä metsää palokunta sai kolmannen hälytyksen omakotitaloon, jossa asui vanha nainen yksinään. Talo oli saanut täysosuman salamaniskusta. Se ei syttynyt tuleen, mutta muita vahinkoja tuli tuntuvasti. Mm. kuistin ikkunat lensivät salaman voimasta pihalle ja sähköjohdot seiniltä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat