Työvoimapula vaivaa Silicon Valleyta

Työvoimapula aiheuttaa Yhdysvaltain Silicon Valleyssa toimiville yrityksille vuosittain miljardien dollarien kustannukset ja uhkaa alueen asemaa maailman korkean teknologian keskuksena, konsulttiyritys A.T. Kearneyn laatimassa selvityksessä varoitetaan.

Korkeasti koulutettujen työntekijöiden puute johtaa siihen, että joka kolmannen työpaikan täyttämiseen tarvitaan erityisiä rekrytointiponnisteluja tai sitten paikka jää täyttämättä. Yhden työntekijän hankkiminen alueen ulkopuolelta maksaa yhtiöille 6000 - 8000 dollaria, mistä kertyy vuodessa yhteensä yli 3 miljardin dollarin kustannukset, yhtiön tekemä tutkimus paljasti. High-tech -sektorin työvoimapulan vuoksi Yhdysvallat lisäsi viime vuonna ulkomaisille työntekijöille myönnettävien viisumien määrää. Maan informaatioteknologian yhdistys perusteli tuolloin lisäviisumien tarvetta sillä, että koko Yhdysvaltojen alueella laskettiin olevan täyttämättä 346 000 korkean teknologian työpaikkaa.

A.T. Kearneyn tutkimuksen rahoittanut paikallinen kehitysyhtiö Joint Venture: Silicon Valley Network sanoi, että viisumien lisäys on vain hetkellinen apu alueen työvoimaongelmiin. Jos Silicon Valley haluaa pysyä huipputeknologian mekkana, alueen on kehityttävä myös alan työntekijöiden koulutuksen keskukseksi ja yhä useampia paikallisia nuoria on kannustettava tekniikan pariin, kehitysyhtiön johto päätteli.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat