Työttömyys pysyi ennallaan

Työllisiä oli tammikuussa 28 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 64,9 prosenttia. Työttömien määrä oli lähes sama kuin vuotta aiemmin.

työttömyys, työtön

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisten määrä väheni tammikuussa 28 000:lla ja työttömien määrä 2 000:lla edellisvuoden tammikuuhun verrattuna. Työvoiman kokonaismäärä oli 31 000 pienempi kuin vuotta aiemmin. Työikäisen väestön määrä kasvoi vuoden aikana 10 000:lla. Kaikkiaan työvoiman ulkopuolella oli 41 000 henkeä enemmän kuin tammikuussa 2003. Työvoiman ulkopuolisista ryhmistä eniten kasvoi omaa kotitaloutta hoitavien naisten osuus.

Palkansaajien määrä laski, kun taas yrittäjien määrä kasvoi hieman vuotta aiempaan verrattuna. Jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien palkansaajien määrä lisääntyi 3 000:lla. Määräaikaisia työsuhteita oli 34 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Edellisen vuoden tammikuuhun verrattuna työllisyys lisääntyi terveyspalveluissa, kuljetuksessa ja kiinteistöalan palveluissa. Työpaikat vähenivät teollisuudessa, majoitus- ja ravitsemistoiminnassa sekä maataloudessa. Työpaikat vähenivät Lappia lukuun ottamatta kaikissa lääneissä.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15 - 64-vuotiaista oli tammikuussa 64,9 prosenttia. Se oli 0,9 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin. Naisten työllisyysaste laski 1,4 prosenttiyksiköllä 64,0 prosenttiin. Miesten työllisyysaste laski 0,2 prosenttiyksikköä ja oli 65,9 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli 67,0 prosenttia.

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan tammikuussa 241 000 eli 2 000 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Työttömyysaste oli 9,5 prosenttia, sama kuin vuotta aiemmin. Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli 9,0 prosenttia.

Miesten työttömyysaste nousi 0,5 prosenttiyksikköä 10,3 prosenttiin. Naisten työttömyysaste laski saman verran ja oli 8,8 prosenttia. 15 - 24-vuotiaitten nuorten työttömyysaste oli 22,8 prosenttia, kun se edellisen vuoden tammikuussa oli 20,4 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu nuorten työttömyysaste oli 22,4 prosenttia. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä, 8,0 prosenttia, ja korkein Itä-Suomen läänissä, 14,2 prosenttia. Toimialoista korkein työttömyysaste oli rakentamisessa, 13,5 prosenttia.

Työvoimatoimistoissa oli tammikuun 2004 lopussa kaikkiaan 307 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisen vuoden tammikuuhun verrattuna noin 1 000 hengellä. Työttömyys kasvoi edellisestä vuodesta viiden TE-keskuksen alueella ja laski edelleen kymmenen TE-keskuksen alueella. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä sijoitettujen määrä kasvoi edellisen vuoden tammikuusta 1 000:lla. Toimenpiteiden piirissä oli 3,4 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 37 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli sama kuin edellisen vuoden tammikuussa. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin tammikuussa 30 000 uutta avointa työpaikkaa eli 3 000 vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat