Seksuaalirikollisille esitetään omia osastoja ja hoito-ohjelmaa Kuopion lääninvankilaan ja Helsingin keskusvankilaan. Tarkoituksena on vähentää seksuaalirikosten uusimista. Ohjelma halutaan aloittaa jo ensi vuoden alkuun mennessä.
Ohjelmaa on käytetty pitkään Britanniassa, missä hoitoon osallistuneista vangeista 12-13 prosenttia uusi rikoksensa. Hoitoon osallistumattomilla uusimisprosentti oli 25:stä 42:een. Seksuaalirikoksista tuomitaan vankilaan Suomessa vuosittain noin 50 henkilöä. Vankeinhoitolaitoksen ylijohtaja Markku Salmisen mukaan todellinen uusiutumisriski on luultavasti suurempi, koska suuri osa seksuaalirikoksista ei tule julki. Seksuaalirikoksista tuomittujen vankien toiminta- ja hoito-ohjelmia selvittänyt projektiryhmä luovutti mietintönsä Salmiselle tänään.
Ohjelma perustuu kognitiivisen eli tiedollisen ehdollistumisen teoriaan. Helsingin keskusvankilan ylilääkärin Viljo Kuuselan mukaan hoidossa on tärkeintä saada eliminoitua poikkeava seksuaalinen kiihottuminen sekä raiskaajilla, insestirikollisilla että pedofiileillä. Ohjelmassa opitaan mm. tunnistamaan ja muuttamaan ajatus- ja käyttäytymisvääristymiä. Seksuaalirikollisten hoidosta vastaa koulutuksen jälkeen vankilahenkilökunta, mikä on osoittautunut toimivaksi malliksi. Ohjelman on tarkoitus alkaa ennen vuoden 1999 alkua.
Kansainvälisesti tehokkaimmaksi hoidoksi on Kuuselan mukaan havaittu kirurginen kastrointi, vaikka sekään ei paranna potilasta kokonaan. Myös hormonihoitona annettu kastrointi estää tehokkaasti rikosten uusimista seksuaalirikollisilla, mutta näitä keinoja ei pidetä nykyaikaan sopivina eikä niitä esitetä sovellettavaksi Suomeen. Kirurginen kastrointi on käytössä mm. Tshekissä.
Vapaaehtoinen hoito
Tuomittuja seksuaalirikollisia ei voida Suomessa pakottaa hoitoon eikä siihen osallistuminen lyhennä vankeusrangaistusta. Silti puolet seksuaalirikollisista ilmoitti kyselytutkimuksessa haluavansa mukaan ohjelmaan.
-Hoitomalli perustuu vapaaehtoisuuteen ja kestää hieman yli neljä kuukautta. Uskon, että näin saamme mukaan rehellisemmin motivoituneita henkilöitä, Kuusela sanoo. Hän on mietintöä valmistelleen projektiryhmän puheenjohtaja.