
Lounas on meille kaikille työssäkävijöille tärkeä osa päivää. Lounaalla tankataan paitsi energiaa, myös tauotetaan työpäivää ja tavataan työkavereita. Terveelliseen ja vähäkaloriseen lounaaseen kannattaisi kiinnittää yhä enemmän huomiota. Emmehän halua lihoa työssä, toimistotyö kun ei montaa kaloria päivässä kuluta.
Työhyvinvoinnin tutkimuspäällikkö Marita Hyttinen Eterasta pitää työpaikalla syötävää lounasta merkittävässä roolissa työntekijän painonhallinnan kannalta. Työpaikallahan vietetään normaalisti kahdeksan tuntia viikon jokaisena päivänä.
- Vähäkalorinen ja monipuolinen lounas pitää ihmisen tasaisesti energisenä ja ehkä hyväntuulisenakin pitkin päivää. Samalla sillä on myös pitkäaikaisia vaikutuksia. Jos ihminen syö säännöllisesti ja terveellisesti työviikon aikana, hänen painonsa pysyy hallinnassa ja työkyky säilyy pidempään, Hyttinen kertoo.
Tutkimustenkin mukaan yksi kunnon ateria työpäivän aikana on parempi painonhallinnan ja työvireyden kannalta kuin jatkuva välipalojen syönti.
- Ennen töihin lähtöä on myös hyvä syödä kunnon aamupala. Jos tulee kovin nälkäisenä lounaalle, silloin valitsee helposti rasvaisia ja herkullisia ruokia lautaselleen. Tulee ähky olo, eikä itse työnteko enää oikein maistu.
Monilla työpaikoilla tarjotaan nykyään jopa aamupuuroa. Vaikuttaa siltä, että nykyään etenkin nuoret miehet ovat innokkaita aamupuuron syöjiä.


