Työnantajien urkkiminen puhuttaa USA:ssa

Yhdysvaltain kongressissa on esitelty lakiehdotus, jonka mukaan maassa toimivien yhtiöiden on ilmoitettava työntekijöilleen tietokoneen, Internetin tai puhelimen käytön valvonnasta. Työnantajien on vuosittain kerrottava, mitä he tarkkailevat ja mitä saaduilla tiedoilla tehdään. Sen sijaan valvontatapoja ei tarvitse muuttaa, eikä työntekijöille tarvitse ilmoittaa joka kerta, kun heitä tarkkaillaan. Työntekijät voivat haastaa työnantajansa oikeuteen, jos heitä valvotaan heidän tietämättään.

Suurin osa työnantajista ilmoittaa jo tällä hetkellä valvonnasta työntekijöilleen, kertoo National Workrights Instituten puheenjohtaja Lewis Malthby. Tiedonanto on kuitenkin yleensä epäselvä, eikä selvitä työntekijöille tarkasti, kuinka heitä valvotaan. Uuden lakiehdotuksen myötä yhtiöiden tulee olla paljon tarkempia tiedonannoissaan.

American Cibin Liberties Unionin asianajaja Gregory Nojeim sanoo, ettei hän usko pelkän ilmoituksen riittävän lakiehdotuksen vaatimaksi selonteoksi. -Työnantajat voivat kuitenkin välttää tarkemmat selonteot sanomalla, etteivät he valvo työntekijöitänsä kuin satunnaisesti, Nojeim sanoo.

Tästä on esimerkkinä FBI:n sisäinen valvontajärjestelmä Carnivore, jota käytetään FBI:ssä Internetin palveluntarjoajien kautta kulkevan sähköpostin valvontaan. FBI väittää järjestelmän jättävän "viattoman" sähköpostin huomiotta ja keskittyvän epäilyksenalaisen valvontaan.

Schumer ennustaa, että lakiehdotus menee helposti kongressista läpi. -Tähän on niin helppo mukautua, ja uskonkin miltei jokaisen työnantajan suostuvan tähän, Gregory Nojeim sanoo.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat