"Työnantajamaksuja alentamalla ei ratkaista työllisyysongelmaa"

Pääministeri Paavo Lipposen mukaan keskustan ja kokoomuksen vaatimukset työnantajamaksujen alentamisesta eivät sovellu keskeiseksi keinoksi työllisyysongelman ratkaisussa. Lipposen mukaan etenkin keskustan voimakkaasti suosima malli johtaisi matalapalkkaisen osa-aikayhteiskunnan sallimiseen.

-Keskusta ja myös kokoomus alentaisivat työnantajamaksuja. Ne siis panevat rahat työnantajien taskuun, Lipponen sanoo aamun Uutispäivä Demarin haastattelussa.

Hänen mielestään ei ole järkevää käyttää paljon rahaa sellaiseen, jonka vaikutuksista ei ole tarkkaa tietoa. Sen sijaan palvelualojen työllisyyden parantamiseksi olisi olemassa parempiakin keinoja. Lipposen mukaan sosialidemokraatit pitävät ehdottomasti kiinni myös työllistämistuista, koska niille ei ole vaihtoehtoa vaikean työllisyyden oloissa.

Lipponen sanoo, että hänen esittämänsä kahden miljardin euron verojen alennusmahdollisuus ensi vaalikaudella sisältää huomattavasti varauksia, sillä verotusta ja hyvinvointipalveluita on katsottava yhtä aikaa.

-On otettava huomioon veropohjan kapeneminen ja menopaineet. Sosiaalidemokraattien verokanta on erilainen kuin vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimeksen, joka vastustaessaan palkansaajien verotuksen alentamista ei ota huomioon, että tällöin tosiasiallisesti palkansaajien verotus kiristyy.

Lipponen ei haastattelussa tue kokoomuksen puheenjohtajan Ville Itälän vaatimusta saada kokoomukselle sekä ulkoministerin ja pääministerin paikat. Lipponen näkee periaatteessa monia etuja siinä, että pääministerin ja ulkoministerin paikat jaettaisiin kahden suurimman hallituspuolueen kesken. Hän muistuttaa, että ulkoministeri osallistuu keskeisesti Eurooppa-politiikkaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat