Tv-ennuste: Ruotsin vaalista äärimmäisen tiukka

Mikäli ensimmäinen vaaliennuste pitää paikkansa, Ruotsin valtiopäivävaalien tulos saattaa selvitä vasta alkuviikosta, kun äänten tarkistuslaskenta on selvä. Ovensuukyselyt povasivat reilumpaa voittoa Fredrik Reinfeldtin johtamalla porvariallianssille.

Ensimmäisen vaaliennusteen mukaan Ruotsin vaaleista on tulossa äärimmäisen tiukka. Ruotsin television SVT:n ennusteen mukaan oikeisto on voittamassa vasemmiston niukasti luvuin 47,3-47,0.

Ennusteen mukaan maltillinen kokoomus oli saamassa 25,1 prosenttia, kansanpuolue 8,4, kristilliset 6,4 ja keskusta 7,4 prosenttia.

Neljän porvaripuolueen allianssin yhteinen pääministeriehdokas on maltillisen kokoomuksen johtaja Fredrik Reinfeldt.

Nykyisen pääministerin Göran Perssonin luotsaamat sosiaalidemokraatit näyttäisivät SVT:n vaaliennusteen mukaan saavan 36,3 prosenttia äänistä, vasemmistopuolue taas 5,9 ja vihreät 4,8 prosenttia.

Ovensuukyselyt lupasivat porvarillisten puolueiden muodostamalle allianssille huomattavasti suurempaa vaalivoittoa.

Mikäli porvarillisten puolueiden etumatka säilyy näin niukkana, saattaa lopullinen tulos selvitä vasta parin päivän kuluttua.

Perinteisten puolueiden lisäksi valtiopäiville yrittivät kymmenet pienpuolueet. Uusista yrittäjistä esillä ovat olleet varsinkin feministinen aloite, eurokriittinen kesäkuun lista ja sairaanhoitopuolue.

Ainakaan ovensuukyselyjen perusteella yksikään valtiopäiville yrittäneistä uusista puolueista ei ole ylittänyt neljän prosentin äänikynnystä.

Äänestysaktiivisuus noin 80 prosenttia

Ruotsalaiset äänestivät vilkkaasti valtiopäivävaaleissa. Äänestysaktiivisuuden odotettiin nousevan noin 80 prosenttiin. Vaalihuoneistot sulkeutuivat kello 21 Suomen aikaa.

Tämän päivän vaaleissa ruotsalaiset valitsivat myös kunnallisvaltuustot ja maakäräjät. Lisäksi järjestettiin kansanäänestyksiä eri kysymyksistä, kuten ruuhkamaksuista, kuntarajoista ja petokannan rajoittamisesta.

Ruotsalainen äänestäminen poikkeaa monin tavoin suomalaisesta. Ruotsissa äänestetään puoluetta, ei henkilöä. Äänestyslipuissa ehdokkaat ovat puolueiden asettamassa järjestyksessä. Tosin valitsijat voivat nykyään suosia tiettyä ehdokasta ruksaamalla hänen nimensä.

Vaalihuoneiston eteisessä on pöytiä, joille on asetettu puolueiden äänestysliput. Äänestäjät poimivat mieleisen puolueen lipun. Keltaisella äänestetään valtiopäivävaaleissa, sininen on maakäräjävaalia ja valkoinen kunnallisvaalia varten.

Tukholmassa oli vielä neljännet äänestysliput, joilla äänestetään kyllä tai ei ruuhkamaksuille. Jokainen laitettiin omaan kuoreensa ja käytiin viemässä vaalivirkailijoille.

Porvarijohtajat kampanjoivat loppuun asti

Kamppailua valitsijoiden äänistä käytiin viimeiseen saakka. Perinteisesti vaalipäivä on Ruotsissa rauhoitettu äänestämiselle, mutta tällä kertaa oli toisin.

Ruotsin neljän porvarillisen puolueen puheenjohtajat yrittivät vaikuttaa valitsijoihin vielä äänestyspäivänä. Puoluejohtajat patikoivat iltapäivällä yhdessä halki Tukholman keskustan toiveikkaina ja voitontahtoisina.

- Haluamme olla valitsijoiden ja tiedotusvälineiden tavoitettavissa aina siihen asti, kunnes vaalihuoneistot illalla sulkeutuvat, kokoomusjohtaja Fredrik Reinfeldt perusteli yhteisesiintymistä.

- Tämä on hyvä tapa päättää pitkä yhteinen vaalitaistelumme. Ruotsi kaipaa uutta johtajuutta. Me haluamme tälläkin tavoin osoittaa, että olemme valmiit, keskustajohtaja Maud Olofsson totesi valtiopäivätalolle päättyneen kävelyretken alkaessa.

Ruotsin sosiaalidemokraattiselle puolueelle päivä oli viime hetken kampanjoinnin sijasta surun päivä. Puolueen päämajassa Tukholmassa pidettiin iltapäivällä muistohetki entisen pitkäaikaisen puoluesihteerin ja ulkoministerin Sten Anderssonin kuoleman takia. Anderson kuoli eilen 83-vuotiaana kalaretkellä mökillään Tukholman saaristossa.

Viimeiset äänet lasketaan keskiviikkona

Jos Ruotsin valtiopäivävaaleista tulee erittäin tiukat, voi tuloksen selviäminen viedä keskiviikkoon. Tällöin lasketaan viimeiset vaaleissa annetut äänet.

Runsaat 1,6 miljoonaa ruotsalaista äänesti ennen vaalipäivää, käy ilmi kuntien vaaliviranomaisille aamuun mennessä antamista luvuista. Tämä on hieman enemmän kuin edellisissä vaaleissa.

Vuonna 2002 annetuista äänistä 29,8 prosenttia oli postiääniä, kuten niitä tuolloin kutsuttiin. 29 000 näistä äänistä annettiin itse vaalipäivänä. Mahdollisuus äänestää vaalipäivänä, mutta muussa paikassa kuin oman alueen vaalihuoneistossa, on edelleen olemassa. Joka kunnassa on ainakin yksi ennakkoäänestykseen tarkoitettu paikka avoinna vielä vaalipäivänä.

Nämä vaalipäivänä annetut äänet lasketaan vasta keskiviikkona, jotta voidaan olla varmoja siitä, että kaikki ovat tulleet perille. Sama pätee myös osaan ulkomailla annetuista äänistä. Viime vaaleissa 42 000 ruotsalaista äänesti ulkomailla.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat