Tuttaville tarkoitettu juhlakutsu lipsahti julkiseksi – 1,2 miljoonaa ihmistä ilmoittautui tytön syntymäpäiväjuhliin

Meksikon poliisi ilmoitti huolehtivansa pian 15-vuotiaan Rubi Ibarra Garcian syntymäpäiväjuhlien turvajärjestelyistä sen jälkeen, kun sosiaalisessa mediassa vahingossa julkiseksi lipsahtanut juhlakutsu sai 1,2 miljoonaa ihmistä ilmoittamaan aikeistaan saapua juhliin. Tapauksesta kertoo muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Kaikki lähti liikkeelle Facebookiin ladatusta videosta, jossa meksikolaisisä Crescencio Ibarra toivottaa kaikki tervetulleeksi tyttärensä 15-vuotissyntymäpäiville joulukuun lopussa.

Mies kertoo videolla, että juhlissa esiintyy kolme yhtyettä ja että juhlien yhteydessä järjestetään hevoskilpailu, jonka pääpalkintona on 10 000 pesoa, eli noin 500 euroa.

– Täten kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita, Ibarra julistaa videon päätteeksi.

Voit katsoa kutsuvideon kokonaisuudessaan alta:


Vaikka kutsu oli tarkoitettu lähinnä perheen tuttaville ja naapureille, inhimillinen erhe videon yksityisyysasetuksissa lipsautti kutsun koko maailman katsottavaksi.

BBC:n mukaan 1,2 miljoonaa ihmistä on ilmoittanut Facebookissa osallistuvansa juhliin. Ibarran päivitystä on jaettu yli 800 000 kertaa.

Ei ole selvää, miksi video nousi viraalihitiksi. Ibarra on kuitenkin ilmoittanut paikallisille tiedotusvälineille, että kutsu on edelleen voimassa, eikä perheen kotipaikalle, Meksikossa sijaitsevaan La Joyan kylään saapuvia juhlavieraita tulla käännyttämään pois.

Paikallisten viranomaisten edustaja Roberto Alejandro Segovia Hernandez on kertonut julkisuuteen, että paikalle tullaan lähettämään poliiseja. He vastaavat BBC:n mukaan kylän ja sinne johtavien teiden turvallisuudesta, mikäli juhlat aiheuttavat yleisöryntäyksen.

BBC:n mukaan Rubin sisko on kertonut sisarensa odottavan tulevia juhlia ”todella innoissaan”.

Lue myös:

    Uusimmat