Miljoonien potilaiden terveysdata paljasti, että toistuvat koronavirusinfektiot saattavat tutkimuksen mukaan lisätä muiden terveysongelmien riskiä.
Toistuvat koronavirusinfektiot saattavat tutkimuksen mukaan lisätä muiden, toisinaan pysyvien terveysongelmien riskiä, kertoo CNN. Tutkimusta ei ole vielä vertaisarvioitu.
Lue myös: Korona piinaa jatkossakin: "Suurin osa tulee sairastamaan monta kertaa elämänsä aikana"
Tiedot yli 5 miljoonasta henkilöstä
Tutkimuksessa vertailtiin potilaiden terveystietoja. 250 000 henkilöä oli terveystietojensa mukaan sairastanut koronan kerran, ja 38 000 muuta oli sairastanut sen kahdesti tai useammin. Kontrolliryhmänä toimivat tiedot yli 5 miljoonasta henkilöstä, joilla ei terveystietojen mukaan ollut ollut koronaviruksen aiheuttamaa sairautta.
Henkilöitä oli hoidettu Yhdysvalloissa toimivassa VA Health System -ohjelmassa, joka on tarkoitettu veteraaneille.
Lue myös: Tutkijoiden mukaan koronarokote voi lievittää long covid -oireita
Useampi sairastettu covid-19-tauti nosti kuoleman riskin kaksinkertaiseksi
Tutkijoiden mukaan kaksi tai sitä useampi sairastettu covid-19-tauti nosti kuoleman riskin kaksinkertaiseksi verrattuna henkilöihin, joilla oli ollut koronaviruksen aiheuttama tauti vain kerran.
Riski joutua sairaalaan puolen vuoden sisällä koronavirustaudista nousi kolminkertaiseksi. Myös joidenkin muiden terveysongelmien, kuten munuais-, suolisto-, keuhko- ja sydänongelmien, riski lisääntyi.
