Tutkimus: Löysästi kättelevät kuolevat nuorempina

Luja kädenpuristus ennustaa pitkää elämää, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Kättelyn jämäkkyys on tutkijoiden mukaan yhteydessä nuoruuteen, terveyteen ja korkeaan koulutukseen.

Raportti EU:n rahoittamasta tutkimuksesta julkaistiin PLOS One -nimisessä tieteellisessä julkaisussa. Tutkijat kävivät siinä läpi kymmeniä alan tutkimuksia. Yhteys terveyden ja kättelyn jämäkkyyden välillä oli tutkijoiden mukaan nähtävissä laajalti.

Yksi tutkimuksista kattoi yli miljoona ruotsalaista varusmiestä. Sen tulosten mukaan löysästi kättelevät kuolivat todennäköisemmin nuorempina, saivat todennäköisemmin sydänsairauden ja heillä oli todennäköisemmin myös psyykkisiä ongelmia.

Myös koulutus tuntuu kättelyssä, tutkijat totesivat.

-Korkeasti koulutettujen kädenpuristus tuntuu selvästi nuoremmalta kuin vähemmän koulutettujen, sanoi yksi raportin tekijöistä.  

Lue myös:

    Uusimmat