Tutkija: Tuloloukut ja joustot liittyvät toisiinsa

Vanhempi tutkija Seija Ilmakunnas Palkansaajien tutkimuslaitoksesta ihmettelee, miksi työmarkkinoiden joustoista ja ns. tuloloukuista on keskusteltu toistaiseksi erillään, vaikka ne liittyvät yhteen.

-Matalapalkkatöiden lisääminen lisää myös kannustinongelmia, sanoi Ilmakunnas Osuuspankkikeskuksen palkansaajatilaisuudessa tänään Kuopiossa. Tuloloukulla tarkoitetaan yleensä tilannetta, jossa työtä ei kannata ottaa vastaan verotuksen ja sosiaaliturvamenetysten vuoksi. Ylikunnaksen mukaan sosiaaliturvan kannustinvaikutuksia arvioitaessa kannattaa ottaa huomioon myös se elintaso ja hyvinvointi, jota työmarkkinat tarjoavat.
-Tuloloukut eivät ole kuin nuha, jonka jokainen joutuu joskus kokemaan. Sosiaaliturvan antama elintaso voi olla "kilpailukykyinen vaihtoehto" vain sellaisen työttömän kohdalla, jonka on mahdollista saada työmarkkinoilta vain huonosti palkattu ja epävakaa työsuhde. Tästä seuraa, että työttömyysloukkujen riski kasvaa liikuttaessa ns. ydintyövoimasta kohti enemmän työelämän marginaalissa olevia ryhmiä.

Ilmakunnaksen mukaan työvoiman tarjontaan liittyvillä kannustimilla pystytään selittämään vain suhteellisen pieni osa käytännössä havaittavista yksilöiden välisistä eroista. -Tuloloukuilla on hyvin rajallinen rooli työttömyyden synnyttäjänä ja ylläpitäjänä. Päinvastoin, niiden korostaminen talouspolitiikassa voi sokaista silmät paljon tärkeämmiltä kysymyksiltä.

Ilmakunnas muistutti, että julkisen lohkon kokoon kohdistuu pienentämispaineita, mm. integraation etenemiseen liittyvät verotuksen harmonisointipaineet. Vakaussopimuksen asettamien tiukkojen vajerajojen vuoksi on myös paineita saattaa julkinen talous nopeasti ylijäämäiseksi. -Jos tällaisista syistä halutaan julkisia menoja leikata, niin sitten leikattakoon ja perusteltakoon toimenpiteet aidoilla syillä. Tuloloukkujen käyttäminen perusteluina leikkauksille on epäreilua.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat