Tutkija ihmeissään maskikohun uudesta käänteestä: "Tämän rinnalla Antti Rinteen epämääräiset Posti-puheet näyttävät harmittomalta kompuroinnilta"

THL:n pääjohtaja Markku Tervahaudan Ilta-Sanomille antamat lausunnot kevään tiedotusepäselvyyksistä maskien käytön suhteen ovat saaneet myös tutkijat hämilleen.

Tervahauta kertoi haastattelussa, että THL:llä oli ajatuksena jakaa kansalaisille tietoa kasvomaskien käytöstä keväällä. THL olisi halunnut jakaa yleisölle laajemmin tietoa maskien käytön merkityksestä ja oikeaoppisesta käytöstä. IS:n mukaan sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ei kuitenkaan pitänyt tätä tarpeellisena ja käytännössä esti tiedotuksen.

Tampereen yliopiston tutkijatohtori Johanna Vuorelma on uudesta käänteistä ihmeissään.

– Globaalin terveyskriisin keskellä ministeriö ei halua keskeisten asiantuntijoiden antavan kansalaisille suojautumisen kannalta olennaista tietoa. Tämän rinnalla (Antti) Rinteen epämääräiset Posti-puheet näyttävät harmittomalta kompuroinnilta, Vuorelma twiittasi.

Rinne joutui viime joulukuussa eroamaan pääministerin tehtävistä annettuaan eduskunnalle väärää tietoa Postin työehtosopimuksiin liittyvissä asioissa.

Kokoomus on esittänyt epäluottamusta perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle (sd.) kevään maskijupakkaan liittyen. Kokoomuksen mielestä Kiurun sekä STM:n viestintä on saanut ihmiset kaihtamaan maskien käyttöä myös nyt, kun maahan on annettu laajoja maskien käyttösuosituksia.

Vielä keväällä THL ei kuitenkaan aikonut antaa varsinaista maskisuositusta. STM linjasi, että mahdolliset maskisuositukset annetaan yhdessä eikä THL tekisi sitä erikseen.

Ilta-Sanomien uutisen tultua julki ministeriön Twitter-tilillä kerrottiin myöhään maanantaina, että "toisin kuin julkisuudessa on väitetty, STM on jo huhtikuun alussa viestinyt kasvomaskien turvallisesta käytöstä" Työterveyslaitoksen kautta.

– STM:lle on ollut tärkeää jakaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tietoa myös kasvomaskien käyttöön liittyen, Twitter-viestissä kirjoitetaan.

Työterveyslaitos (TTL) on työhyvinvoinnin edistäjä, joka on ohjeistanut työpaikkoja koronaviruspandemian ehkäisyssä.

Huhtikuussa STM itse tiedotti, etteivät ministeriö tai THL anna ohjeistusta tai yleistä suositusta käyttää hengityssuojaimia tai kangasmaskeja julkisella paikalla liikuttaessa. Tapaus nousi syksyllä uudelleen julkisuuteen pääministeri Sanna Marinin (sd.) todettua eduskunnan kyselytunnilla, ettei maskisuositusta annettu, sillä maskeja ei ollut riittävästi

Lue myös:

    Uusimmat