Tutkija: EU:n puolustussuunnitelmat vielä puolitiessä

Helsingin yliopiston professorin Raimo Väyrysen mukaan neljän EU:n jäsenmaan puolustussuunnitelmaa on vaikea toteuttaa tänään ehdotetussa muodossa. Suomen kannalta olisi tärkeää, että suunnitelmaa ja maaryhmää laajennettaisiin.

EU-maan uudet puolustussuunnitelmat eivät suomalaista asiantuntijaa vakuuta. Nähtäväksi jää mitä kansainvälisten joukkojen toimia suunnitteleva ja koordinoiva päämaja tarkoittaa.

- Jos noiden neljän maan tarkoituksena on todellakin luoda esikunta joka sekä hoitaa puolustussunnittelun että toteuttaa sotilaallisia operaatioita, niin se on todella vahva liike. Itseasiassa se merkitsee tietynlaista kahtiajakautumista Atlanttisessa maailmassa siitä, mistä pääministeri Blair eilen juuri presidentti Chiracia varoitti, Väyrynen pohtii.

Suhdetta Natoon ei ole järkevää katkaista, sanoo Väyrynen. - Jos tämä uusi EU:n keskus tulee tavallaan yhteistyökumppaniksi Naton kanssa, niin silloin ei välttämättä tietysti olla uusilla linjoilla. Mutta tässä tietysti taustalla on vielä se yleisempi kysymys, että nythän tulevaisuuskonventisssa ollaan tuomassa esiin mahdollisuutta vahvistetun yhteistyön ryhmistä, alaryhmistä tavallaan EU:n sisällä, ja juuri tällaisesta ryhmästähän tässä tuntuu olevan kysymys.

Ryhmät voisivat olla avoimia myös muille EU:n jäsenmaille. - Eurooppalaista puolustusta on vaikea kuvitella ilman Italian, Espanjan ja varsinkin Englannin osallistumista, sanoo Väyrynen. - Ja jos se lähtee laajenemaan ja jos varsinkin jos Englanti tulee mukaan, niin kyllä silloin muidenkin EU-maiden mukaanlukien Suomen tulee harkita siihen osallistumista.

Venäjä on kahtiajakautuneessa asemassa, korostaa Väyrynen. Yhtäältä se on tukenut EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa jonkinlaisena vastapainona Yhdysvaltojen vahvalle keskeiselle kansainväliselle asemalle. Toisaalta Venäjä on yhteistyössä myös Yhdysvaltojen kanssa.

- Minä luulen, että Venäjä noin hiljaisesti toivottaa tällaisen hankkeen tervetulleeksi, mutta ei sillä sen oman turvallisuuspolitiikan kannalta ole ehkä kovin paljon merkitystä, Väyrynen uskoo.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 29.04.2003)

Lue myös:

    Uusimmat