Tutkija: Espanjan puheenjohtajuus pelasti EU:n talousuudistukset

Espanjan puheenjohtajakausi pelasti EU:n talousuudistukset, arvioi brittiläinen tutkija Peter Ludlow. Ludlow'n mukaan Lissabonin uudistusohjelma EU:n kilpailukyvyn kohentamiseksi olisi voinut menettää uskottavuutensa, ellei Espanja olisi saanut ajetuksi läpi ratkaisevia päätöksiä energiamarkkinoiden vapauttamisesta.

Espanjan onnistuminen Barcelonan huippukokouksessa maaliskuussa oli sitäkin merkittävämpi, koska se tapahtui hyvin vaikeissa oloissa. Energiamarkkinat olivat herkkä kysymys sekä Ranskalle että Saksalle ja molemmilla mailla lähestyivät vaalit. Espanjan pääministeri José Maria Aznar osasi kuitenkin tarttua vaikeaan asiaan taitavasti ja määrätietoisesti, Ludlow kiittää.

Ruotsi oli yrittänyt samaa vuotta aiemmin Tukholman huippukokouksessa, mutta epäonnistui. Ludlow'n mielestä Ruotsin yritys oli floppi ja Tukholman kokous katastrofi; pääministeri Göran Persson ei jättänyt EU-johtajille tarpeeksi aikaa käsitellä talousuudistuksia. Kaiken kukkuraksi Persson sekoitti kokouksen aikataulun lopullisesti kutsumalla vieraaksi Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Ludlow'n mielestä Ruotsi ei ilmeisesti oikein tiennyt, mitä se olisi halunnut saada Tukholmassa aikaan.

-Kahdeksan viikkoa ennen kokousta Persson kirjoitti pääministereille ja kysyi, mistä he haluaisivat keskustella! Kaikilla oli oma viidentoista kohdan listansa, seurauksena Tukholmassa sitten puhuttiin kaikesta ja ei yhtään mistään, Ludlow moittii.

Lisäksi Persson teki markkinoiden vapauttamisesta arvovaltakysymyksen, hyvät markkinoiden vapauttajat vastaan pahat.

-Persson haki halpahintaista pistevoittoa. Hän ei ollut kiinnostunut itse asiasta, Ludlow sanoo.

Aznar tiesi mitä halusi


Aznar taas otti aloitteen käsiinsä määrätietoisesti ja teki yhteistyötä komission kanssa, Ludlow kuvailee. Lisäksi Aznar ymmärsi, etteivät vapauttamista Tukholmassa vastustaneet Ranskan Lionel Jospin ja Saksan Gerhard Schröder olleet kovinkaan järkähtämättömiä. Kummallakaan ei ollut vaalien lähestyessä varaa leimautua taantumuksellisiksi uudistusten vastustajiksi. Aznarin etuna oli Ludlow'n mukaan myös se, että hän ja Jospin ovat poliitikkoina toistensa kaltaisia, kuivakoita ja asiallisia. He ymmärsivät toisiaan hyvin. Sen takia Barcelonassa voitiin tehdä kompromissiratkaisu.

-Siellä ei nähty Tukholman tapaista ikävää ilmapiiriä. Barcelonan kokous palautti Lissabonin ohjelman uskottavuuden, Ludlow arvioi.

Barcelonassa päätettiin, että EU:n tarjoajien kilpailuttaminen sähkömarkkinoilla sallitaan kaikille paitsi kotitalouksille viimeistään 2003 ja että kaasumarkkinat avataan 2004. Vaikein päätös oli Ranskalle, jossa mm vahvat ammattiliitot suhtautuvat kilpailuttamiseen epäillen.

Lissabonin kokous keväällä 2000 määritti EU:lle kunnianhimoisen uudistusohjelman, jonka tavoitteena on nostaa unioni maailman kilpailukykyisimmäksi taloudeksi vuonna 2010. Samalla EU aikoo kuitenkin pitää kiinni eurooppalaisesta talousmallista ja hyvinvointiyhteiskunnasta.

-Nyt kun Yhdysvaltojen malli on kriisissä, voi eurooppalaisten arvojen arvostus nousta, Ludlow ennusti, viitaten mm. amerikkalaisten suuryritysten yhä jatkuvaan skandaaliketjuun, joka horjuttaa luottamusta maan talouteen.

Brysselissä vaikuttava tutkija Ludlow vieraili Helsingissä esittelemässä piakkoin kirjaansa Barcelonan huippukokouksesta, joka ilmestyy lähiaikoina Eurocomment-kustantamolta. Julkaisu on saanut tukea Sitran EU:n tulevaisuutta pohtivalta projektilta.

"Järkyttävän huono idea"

Ludlow'lla ei ole pelkästään ylistystä Espanjan pääministerille. Hänen mielestään Aznar ja Britannian pääministeri Tony Blair tekivät suorastaan idioottimaisen vedon, kun he myöhemmin keväällä esittivät, että EU:n huippukokouksille valittaisiin viiden vuoden ajaksi pysyvä puheenjohtaja.

-Ja sitten he vielä pahensivat asiaa antamalla ymmärtää, että voisivat itse olla käytettävissä tähän tehtävään, Ludlow kauhistelee.

-Se oli järkyttävän huono idea.

Ludlow kannattaa itse puheenjohtajatehtävän kierrättämistä jäsenmaiden kesken. Puheenjohtajamaat voisivat kuitenkin tehdä enemmän yhteistyötä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat