Turvallisuusjohtaja: Lehmille apua varavoimasta - sulavalle pakastimelle ei

Tapani-myrsky herätti huolen siitä, miten haavoittuvainen Suomen sähköverkko on. Tälläkin hetkellä sähköttä on yhä yli 130 000 taloutta. Miten kävisi paukkupakkasilla? Entä jos lumikerros hidastaisi korjaustöitä koko maassa?

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Timo Härkönen kertoo, että kaikki yhteiskunnan resurssit sähkökatkon varalta eivät kuitenkaan nyt ole käytössä. Esimerkiksi sähköverkkoon kohdistuvien terrori-iskujen suhteen on varauduttu paremmin.

- Puolustusvoimien varakoneita otettiin käytöön vain Lounais-Suomessa, kun halutiin varmistaa viranomaisten Virve-radioverkon toiminta. On runsaasti kapasiteettia, mitä nyt ei käytetty.

Härkösen mukaan varavoimakoneita sähkön tuottamiseen otetaan käyttöön silloin, kun sähkökatkoista aiheutuu uhkaa hengelle ja terveydelle. Pakastimen sulaminen ei ole riittävä syy.

- Esimerkiksi Asta-myrskyn aikaan varavoimakoneita käytettiin maatiloilla, jotka eivät olleet varautuneet sähkökatkoihin. Lehmät uhkasivat jäädä lypsämättä, ja niiden hyvinvointi oli vakavasti uhattuna.

Myös paukkupakkasilla tilanne olisi toinen. Silloin myös kotitalouksien sähkökatkoja paikkailtaisiin erilaisin poikkeusjärjestelyin.

Härkänen viittaa uuteen pelastuslakiin, jossa on on määritelty, että kansalaisen on pärjättävä omillaan lyhyen sähkökatkon ajan.

- Ei tietenkään odoteta, että kukaan pystyy olemaan useita vuorokausia ilman sähköä. Mutta ainakin se muutama tunti pitäisi pystyä olemaan.

Lue myös:

    Uusimmat