Turkki suunnittelee iskua Irakin kurdialueelle?

Turkin asevoimat painostavat vaaleihin valmistautuvaa Irakin hallitusta aloittamaan toimet maiden rajalla toimivia kurdikapinallisia vastaan.

Turkin armeija on lisännyt sotilaidensa määrää kymmenillä tuhansilla maan kaakkoiskolkissa. Heistä suurin osa toimii Irakin rajalla, kertoivat turvallisuuslähteet tänään.

Lähteiden mukaan alueella on yli 200 000 sotilasta. Operaation uskotaan liittyvän Turkin yrityksiin kukistaa Kurdistanin työväenpuolue PKK, jonka taistelijoiden epäillään piileskelevän Pohjois-Irakissa.

Sekä Irak että Yhdysvallat ovat varoittaneet Turkkia tunkeutumasta rajan yli.

Turkin asevoimat painostaa vaaleihin valmistautuvaa hallitusta aloittamaan toimet kurdikapinallisia vastaan rajan takana. Irakissa arvellaan olevan noin 4000 PKK:n jäsentä.

PKK on käynyt aseellista kamppailua 1980-luvulta lähtien ensin itsenäisen Kurdistanin muodostamiseksi ja myöhemmin itsehallinnon saavuttamiseksi.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat