Tupakoitsijat aiotaan siivota ovensuista Britanniassa

Julkisten rakennusten ovensuista aiotaan tehdä Britanniassa savuttomia alueita, kertoo Guardian-lehti.

Rajoitus sisältyy hallituksen tuoreeseen terveysaloitteeseen. Vuonna 2007 tupakointi kiellettiin Britanniassa esimerkiksi ravintoloiden ja työpaikkojen sisätiloissa. Terveysministeri Andy Burnham haluaa nyt laajentaa lakia siten, ettei savuttomien tarvitse kärsiä tupakoinnista vaikkapa sairaalojen, kirjastojen tai hallintorakennusten ovillakaan.

Myös kaikkien tupakka-askien ulkoasun pelkistäminen ruskeiksi laatikoiksi on "vakavasti harkinnassa", Burnham sanoo.

Brittejä aiotaan entistä vahvemmin kannustaa myös savuttomaan autoiluun, mutta siihen valtiolla ei ole oikeutta puuttua lain kädellä. Esimerkiksi julkisen terveydenhuollon standardeja säätävä UK Faculty of Public Health on vaatinut tupakoinnin kieltämistä autoissa, joissa on lapsia.

Britannian hallituksen tavoitteena on, että harvempi kuin joka kymmenes britti polttaa vuoteen 2020 mennessä. Tällä hetkellä 21 prosenttia briteistä tupakoi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat