Tupakkafirmat käräjöimään askien kauhukuvista USA:ssa

Neljä tupakkayhtiötä on päättänyt haastaa Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n oikeuteen. Yhtiöt ovat suuttuneet uudesta laista, joka vaatii askeihin tupakoinnin haitoista kertovia varoituksia.

Yhtiöiden mielestä vaatimus rikkoo perustuslain sananvapauspykälää, kun ne joutuvat hallituksen tupakan vastaisen sanoman äänitorviksi vastoin tahtoaan.

Syyskuusta lähtien kaikissa tupakkapakkauksissa ja -mainoksissa on oltava FDA:n viralliset varoitusmerkit.

Kesäkuussa julkaistuissa merkeissä on pelottavien tekstien lisäksi muun muassa ruumiita, arpinen suu, mätäneviä hampaita ja musta keuhko.

Merkin on peitettävä 20 prosenttia mainoksen ja puolet pakkauksen etu- ja takaosan pinta-alasta.

Virasto ei ole kommentoinut syytettä.

Suomeen tupakkatuotteiden varoitusmerkinnät rantautuivat jo 2000-luvun alussa.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat