"Tiedän kaiken sen kun katson taivaan tulta/ joka kipinöi maahan ja sinkoilee /kertominen sittenkin on kultaa/ ja vaikeneminen vain hopeaa" (1999). Tuomari Nurmio palkittiin muutama päivä sitten Eino Leino -palkinnolla. Se oli ensimmäinen kerta, kun tämän arvostetun kirjallisuuspalkinnon sai rockmuusikko. Olen testannut Nurmiota 22 vuotta, nyt on aika summata testitulokset.
Mistä on tuo outo ja määrittelemätön suunnanvaihtaja tehty? Hän tekee kansanlauluja, renkutuksia, tylyjä rokkeja, avaruudessa leijuvia iäisyyslaulelmia, satiirisia hölkkiä ja hätkähdyttävän yksinkertaisiin viiltoihin perustuvia runollisia lauluja. Hän on tehty perimästä, johon on kaadettu kohtuuton loraus selittämätöntä uutetta. Hän on vanha ja uusi yhtäaikaa.
Tuomari Nurmio on vanhatestamentillisen saarnaajan ja surrealistisen voodoo-ukon ristisiitos, joka käyttää kapean äänialansa kaikki vivahteet päästäkseen laulun ihon alle, tarinoiden henkilöiden pusakkaan. Hänellä on aina ollut kyky kuvitella itsensä toisen housuihin. Se on tarinankertojan ikivanha ase. Kun hän laulaa hullusta puutarhurista, hän on kolmen minuutin ajan sellainen.
Sävellykset ovat usein torsoja hittejä eli hän on tietoisesti valinnut vaikeakulkuisen tien soittolistoille. Kappaleet kolkkaavat ja ryömivät, lähtevät lentoon ja tekevät kuperkeikan, eikä niiden synnyttäjä tee elettäkään estääkseen lastensa elämöintiä. Nurmion luotto kuulijaan on rajaton. Hän uskoo, että kolmella kuuntelulla pääset kärryille, joiden kyyti on kylmää. Kärryn kaikki pyörät eivät ole pyöreitä, sillä kuski soittaa kitaraa epäortodoksisesti.
Nurmio kätkee jylhän runoutensa joko yksinkertaisiin sävelkulkuihin tai monipolvisempiin, itämäiden musiikista ammentaviin koukeroihin. Nurmio on Lasten mehuhetki -levystä lähtien ujuttanut sanoituksiinsa satumaisia, fantastisia kielikuvia, jotka voisivat olla kotoisin vaikkapa Grimmin saduista. Viime vuosien levyillä hän on ammentanut maamme väkivaltaisesta historiasta ja ottanut raamatullisen sanaston käyttöönsä.
Nurmion levyjä ei kannata laittaa arvojärjestykseen, ne ovat lauluperinteen suurta suurta jatkumoa, avaruusromua, joka maahan iskeytyessään on muuttunut jalometalliksi.