Lannistaako pimeys? Psykologi kertoo, miten päästä tunteesta eroon: "Sää ei ole se ensisijainen asia, joka tuottaa huonoa oloa"

Psykologi kertoo, miten treenata mieltä kaamoksen keskellä 3:18
Miten treenata mieltä kaamoksen keskellä? Katso videolta psykologin vinkit.

Tuntuuko synkkä vuodenaika lannistavalta? Uutisaamussa vieraillut psykologi Ilona Rauhala muistutti, että suurimmalle osalle ihmisistä sää ei ole ensisijainen murhe. Itsetietoisuuden kehittäminen auttaa hallitsemaan mielen liikkeitä ja sen mukana tulevia fyysisiä olotiloja.

Ihmiset ovat yksilöllisiä olentoja. Toinen on taipuvainen soimaamaan itseään tai ajattelemaan, ettei millään ole mitään merkitystä. Toinen taas on luontaisesti hyvin optimistinen ja hakeutuu aina iloisten asioiden äärelle.

Oman itsensä tunteminen auttaa ymmärtämään, miksi asioita kokee tietyllä tavalla. Pimeys voi esimerkiksi aiheuttaa stressiä, ja joillain stressi voi aiheuttaa ylivireisyyttä, joillain alivireisyyttä. Kun tuntee omat taipumuksensa, on myös mielen liikkeiden sääteleminen ja niiden mukana tulevien fyysisten olotilojen säätely helpompaa.

– Mieli ja fysiikka ovat hyvin vahvasti yhtä. Ne eivät ole mitenkään erillisiä osa-alueita, psykologi Ilona Rauhala sanoi Uutisaamussa.

Videolla Rauhala kertoo, miten itsetietoisuutta voi harjoittaa.

Sää on harvoin suurin murhe

On arveltu, että auringonvalon vähäisyys muuttaa hormonitoimintaa, mikä heijastuu aivojen toimintaan, kertoo WebMD. Noin prosentti väestöstä kärsii Terveyskirjaston mukaan talvisin toistuvista kaamosmasennusjaksoista. Tämän lisäksi lievemmästä kaamosoireilusta eli kaamosrasituksesta kärsii 10–30 prosenttia väestöstä.

– Suurimmalle osalle meistä tämä sää ei ole se ensisijainen asia, joka tuottaa huonoa oloa. Meillä on paljon isompia asioita itse kullakin: läheiset on sairastunut, ihmissuhteissa saattaa olla ongelmia, talouden kanssa saattaa olla haasteita, työt eivät välttämättä suju. Ne ovat niitä isoja asioita, Rauhala sanoi Uutisaamussa.

Ihmisten kannattaisikin asettaa murheensa mittasuhteisiinsa. Neljä vuodenaikaa on pikemminkin rikkaus kuin ongelma.

Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana. 

Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12. 

Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä

Rauhala kehottaa ihmisiä kysymään itseltään, keitä he haluavat olla. Haluaako velloa synkkyydessä ja painaa voivottelulla muidenkin mieltä matalalle vai eritellä tunteidensa aiheuttajat ja tehdä niille jotain?

Läheisten kanssa keskustellessa voi sukeltaa pintaa syvemmälle ja pysähtyä sään sijasta tärkeämpien kysymysten äärelle. Haavoittuvuuden näyttäminen ja avun pyytäminen tarvittaessa ovat osa itsetuntemusta.

– Ihmisten ongelma ei ole se, ettei me saataisi apua, jos me halutaan, vaan suurempi ongelma on se, että osataanko me pyytää sitä.

Synkin vuodenaika edessä, näin löydät iloa arkeen 8:29
Katso Rauhalan koko haastattelu videolta.

Lue myös:

    Uusimmat