Tullissa on vihreä ja punainen kaista, mutta miksi? 1960-luvulla ideoitua "valomerkkiä" ei koskaan tullutkaan

MTV kävi tutustumassa Tullin läpivalaisuautoon – "Tällähän pyydystetään isoja kaloja" 4:31
KATSO MYÖS: Melkoinen jättiläinen! MTV kävi tutustumassa Tullin läpivalaisuautoon – "Tällähän pyydystetään isoja kaloja"

Jos kaikki olisi mennyt kuten 1960-luvulla toivottiin, tullissa syttyisi sinunkin kohdallasi lamppu.

Laivasta terminaaliin ja sitten vain vihreää kaistaa pitkin autolle. Tullin kaistat ovat matkustajille tuttuja, mutta oletko koskaan miettinyt, miksi ne ovat värilliset? Tulli paljastaa tiedotteessaan, millaisesta ideasta kaistojen kehitystyö lähti. 

Suomessakin punaiset ja vihreät kaistat ovat tuttu näky EU:n ulkorajalla. Aiemmin puhuttiin kaistojen sijaan "valintajärjestelmästä", joka tuli käyttöön vuonna 1969. Vihreää kaistaa ei alun perin ollut tarkoitus vain kruisailla läpi; sen sijaan valvonnan piti perustua merkkivaloon. 

Kaistajärjestelmässä tulliselvitettäviä tavaroita tuovat henkilöt valitsevat punaisen kaistan. Jos tulliselvitettäviä tavaroita ei ole, valitaan vihreä kaista.

Kaistoihin päätettiin siirtyä 1965

Vuonna 1965 Tullihallitus päätti toteuttaa kaistoihin perustuvan valvontajärjestelmän Suomessa. Kaistoilla uskottiin olevan erilaisia etuja: jos vihreän valinneelta löytyisi tullattavia tavaroita, Tullin olisi helpompi todistaa, että kyseessä oli tietoinen tullipetos tai salakuljetus. 

Alusta asti oli selvää, etteivät kaikki matkustajat välttämättä olisi kaistan valinnassa rehellisiä. 1960-luvun puolivälissä keksittiin ratkaisu ongelmaan: vihreille kaistoille tulisi "sähköiseen valomerkkijärjestelmään perustuva pistokoetarkkailu". 

Näin "valomerkki" olisi toiminut

Pistokoetarkkailun idea oli yksinkertainen: kaikki vihreän kaistan valinneet matkustajat painavat nappulaa. Painallus sytyttää lampun, jossa on satunnaisesti joko kirkas tai punainen valo. Jos valo on punainen, matkustaja otetaan pistokoetarkastukseen.

Kaistajärjestelmä päätettiin ottaa käyttöön Sompasaaren uudessa autolauttasatamassa vuonna 1967. Tulli ehti painattaa uudet matkustajaesitteet, joissa kaistoista kerrottiin. "Lamppusysteemiä" ei kuitenkaan koskaan tullut.

Tulli oli esittänyt uuden valvontajärjestelmän järjestelmän rakentamista Helsingin kaupunginhallitukselle. Hallitus ei kuitenkaan suostunut kustantamaan sitä. Tarkempia yksityiskohtia esimerkiksi lamppujärjestelmän teknisestä toteuttamisesta ei ole säilynyt. Saattaa olla, ettei suunnitelmia ollut vielä ehditty laatiakaan.

Nappuloiden sijaan pelkät kaistat

Ideaa myös vastustettiin. Esimerkiksi Tullin johdossa katsottiin, että lamppujärjestelmä rajoittaisi tarpeettomasti omia valvontamahdollisuuksia. Nappuloiden painamisen epäiltiin aiheuttavan viivästyksiä, jos matkustajia olisi paljon; satunnaisesti syttyvä lamppu ei myöskään olisi omiaan edistämään Tullin ja matkustajien välistä luottamusta. Kaiken lisäksi valojärjestelmän uskottiin tulevan hyvin kalliiksi.

Vuonna 1968 järjestelmää päätettiinkin muokata. Kaistoille tuli nappuloiden sijaan pelkät opaskilvet. Tulli valvoi vihreää kaistaa saapuvia matkustajia ja poimi näitä tarkastukseen eri perusteilla. 

Kaistat otettiin käyttöön 1969

Kaistamalli tuli käyttöön Helsingin, Turun, Naantalin, Maarianhaminan ja Vaasan satamissa vappuna 1969. Samana kesänä kaistat tulivat tuli myös Seutulan lentoasemalle, joka nyttemmin tunnetaan Helsinki-Vantaan lentoasemana. 

Helsingin Sanomat uutisoi huhtikuun 1969 lopussa, että Suomen tulli ottaa värilliset kaistat käyttöön, ja "Helsingissä joutuvat koetukselle ensin laivoilla tulevat". 

Erityisempiä koettelemuksia kaistajärjestelmän toteuttamisesta ei kuitenkaan syntynyt. Se vakiinnutti asemansa nopeasti.

Punavihreät kaistat ovat tuttuja suuressa osassa maailman valtioita. Nykyinen malli perustuu Maailman tullijärjestö WCO:n laatimaan suositukseen.

Ennen valintajärjestelmää Tullin valvonta perustui matkustajien haastattelemiseen ja tullimiehen tekemään arvioon. Lentoaseman jonossa voikin huokailemisen sijaan miettiä, miten pitkään kestäisi jokaisen matkalaisen yksityiskohtainen haastatteleminen!

Katso myös: Tullin ruokakoira Rico etsii lentoasemalla laittomia elintarvikkeita

Tullin ruokakoira Rico etsii lentoasemalla laittomia elintarvikkeita – Viiden jälkeen kävi tutustumassa hänen työpäiväänsä 2:36
Viiden jälkeen kävi tutustumassa Ricon työpäivään!

Lähde: Tulli 

Lue myös:

    Uusimmat