Sata vuotta sitten maamme polttavimpia puheenaiheita oli tasavallan rajavalvonta. Erityisesti merirajojen valvontaa pidettiin pahasti puutteellisena. Kevättalvella 1920 ehdotettiin, että valvontaa tehostettaisiin ottamalla käyttöön Venäjän laivastolta Suomeen jääneitä moottoriveneitä. Tulli avaa moottoriveneidensä historiaa tiedotteessaan.
Vuonna 1920 Suomen merirajoja valvoivat merivoimat ja Tulli. Merivoimien alukset olivat pääosin venäläisten jättämiä, kun taas Tullin aluskanta koostui 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosina hankituista höyry- ja purjealuksista. Vaikka osaan oli asennettu jälkikäteen apumoottori, eivät ne olleet erityisen nopeita, mikä vaikeutti moottoriveneillä liikkuneiden salakuljettajien nappaamista.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomessa oli valmistettu Venäjän laivastolle liuta erilaisia aluksia. Kun itänaapurimme asevoimat olivat vuonna 1918 vetäytyneet Suomesta, ei kaikkia veneitä oltu vielä ehditty ottamaan käyttöön.
Helmikuussa 1920 laaditussa salaisessa suunnitelmassa esitettiin, että 14 Venäjältä sotasaaliiksi jäänyttä nopeaa moottorivenettä eli ”moottorikaateria” otettaisiin käyttöön rannikkoalueiden valvonnassa.
Suojeluskuntien johto ehdotti, että moottorikaatereilla olisi voitu valvoa kaikkein kriittisimpiä merialueita, kuten Hangon ja Terijoen välistä Suomenlahden rannikkoa sekä merialuetta Kokkolan ja Kristiinankaupungin välillä.
Tehtävänä oli estää ”vallankumouksellisten ja maallemme vihamielisten ainesten yhteyttä Suomen kanssa” ja torjua samalla alkoholijuomien ja muiden tuontikiellon alaisten tavaroiden salakuljetusta. Kumpikin tehtävä nähtiin jokseenkin yhtä tärkeäksi.
SK-veneet olivat huomattavasti Tullin omia aluksia nopeampia
Suojeluskuntien ehdotus koski isoa moottorivenettä, jota kevään 1920 salaisissa asiakirjoissa kutsuttiin nimellä CK. Tämä oli venetyypin nimilyhenne kyrillisillä kirjaimilla – suomeksi olisikin pitänyt puhua SK-veneestä, sillä lyhenne tuli venäjänkielisistä sanoista storozhevoi kater eli vartiomoottorivene.
SK-veneitä oli rakennettu Turun ja Porvoon veneveistämöillä, mutta myös Pietarissa.
Sukellusveneiden torjuntaan tarkoitetut yli 15-metriset SK-veneet oli varustettu amerikkalaisilla 150-hevosvoimaisilla bensamoottoreilla, joiden avulla alukset saavuttivat 15 solmun nopeuden. Se oli merkittävästi enemmän kuin Tullin aiempien valvonta-alusten huippunopeus, sillä vain harva paatti ylsi yli 10 solmuun.
Tullihallitus sai veneiden käyttöönottoa koskevan lausuntopyynnön huhtikuussa 1920. Sillä ei ollut periaatteessa mitään SK-veneitä vastaan, mutta arvioiden mukaan veneiden käyttöönotosta tulisi huomattavasti enemmän kuluja kuin suojeluskuntajärjestö oli esittänyt.
Lue myös: Satavuotias kaukopartiomies muistelee: “Välihousut unohtuivat 40 asteen pakkasessa”
Tulli halusi tuoda esiin myös sen, että vaikka sotasaalisveneitä ei otettaisikaan valvontakäyttöön, niitä ei missään nimessä saanut myydä yksityishenkilöille. sillä alusten pelättiin päätyvän salakuljettajien käsiin.
Tulli hankki viisi alusta, mutta yhden kohtalo on edelleen epäselvä
Tulli päätyi lopulta hankkimaan viisi SK-venettä. Ne vaativat kuitenkin kunnostamista ennen kuin ne voitiin ottaa käyttöön.
Alusten amerikkalaisvalmisteiset moottorit olivat kuitenkin janoisia. Tunnin ajo vei reilusti yli sata litraa bensiiniä. Tästä johtuen moottorit päätettiin muuttaa toimimaan petrolilla, jota kului huomattavasti vähemmän.
Muutostyöt Turun veneveistämöllä eivät sujuneet kivuttomasti, sillä moottoreita ei millään tahdottu saada toimimaan petrolilla. Lopulta kova työ tuotti tulosta, mutta teho pieneni 100 hevosvoimaan ja huippunopeus 12 solmuun.
Alusten vastaanottamisesta ei Tullin mukaan ole säilynyt asiakirjoja. Niitä ei kuitenkaan saatu vielä kesän 1920 aikana, vaan todennäköisemmin vasta seuraavana keväänä.
Tulli antoi uusille veneilleen tunnukset NV 31, 32, 33 ja 34. Viidennen veneen numero ei ole tiedossa. NV oli lyhenne sanoista Nopea Vene, mutta välillä käytettiin myös lyhennettä NA eli Nopea Alus.
Uutenavuonna 1921 nykyisin Venäjälle kuuluvassa Lavansaaressa räjähti Tullin moottorivene, mutta tänäkään päivänä ei tiedetä varmuudella, oliko kyseessä kenties puuttuva viides vene.
Yhden Tullin SK-veneistä tiedetään varmasti tuhoutuneen vuonna 1928 tulipalossa Maarianhaminassa. Veneistä kolme pysyi käytössä noin kymmenen vuotta. Vuonna 1930 NV 31, NV 32 ja NV 33 toimivat Koiviston, Maarianhaminan ja Hangon tullikamarien alaisuudessa.
Lähde: Tulli
Lue myös: "Kroonisesta autoveroallergiasta" kärsivä suomalaismies toi Volkkarin Saksasta – valtava säästö!