Tulipalo pilvenpiirtäjässä Bangkokissa

Ainakin kolme ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui, kun 36-kerroksinen pilvenpiirtäjä syttyi tuleen Bangkokin keskustassa varhain tänään. Kahdeksan loukkaantuneen tila on vakava.

Noin sata palavaan rakennukseen loukkuun jäänyttä ihmistä saatiin pelastetuiksi helikoptereilla rakennuksen katolta neljässä tunnissa. Pelastustoimia haittasivat kova tuuli ja palavasta rakennuksesta noussut paksu savu.

Pelastustyöntekijöiden mukaan palo on saatu tänään hallintaan eikä rakennuksessa enää ole ketään. Suurin osa tulen saartamiksi jääneistä ihmisistä oli rakennusta viimeistelleitä työntekijöitä.

Kaksi ihmistä kuoli yrittäessään pelastautua hyppäämällä rakennuksen seitsemännestä kerroksesta. Kolmannen samasta kerroksesta hypänneen tila on kriittinen. Yhden ihmisen ruumis löytyi pilvenpiirtäjän sisältä. Yli kymmenen ihmistä pelastui laskeutumalla köysiä pitkin alas rakennuksen keskikerroksista.

Pilvenpiirtäjän ulkorakennustyöt oli saatu päätökseen ja sisäosan viimeistely oli meneillään, kun tulipalo syttyi rakennuksen kuudennessa tai seitsemännessä kerroksessa. Rakennus oli määrä ottaa käyttöön lähiaikoina. Työntekijät kertoivat kuulleensa kaksi kovaa räjähdystä ennen palon alkua.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat