Tuhoisia discopaloja Itävallassa

Lähes sata ihmistä loukkaantui kahdessa diskossa syttyneessä tulipalossa Itävallassa viime yönä. Ainakin kahden loukkaantuneen tila on vakava. Molemmat tulipalot syttyivät diskoissa lähellä Salzburgia.

Diskojen lattioille oli levitetty paksulti vaahtomuovin palasia, joiden seassa ihmiset tanssivat. Muovi syttyi kuitenkin palamaan, mahdollisesti lattialle heitetystä palavasta savukkeesta. Tulipaloista tuhoisampi sattui muutama viikko sitten avatussa diskossa St. Aghatassa lähellä Bad Goisernin kaupunkia. Diskossa oli tapahtumahetkellä noin 200 ihmistä, joista poliisin tietojen mukaan mukaan yli 80 loukkaantui. Tulipalon syttyminen aiheutti paniikin. Itävallan television mukaan diskojen hätäuloskäynnit olivat olleet täysin riittämättömiä.

Noin sadan kilometrin päässä Oberndorfissa sattui samanlainen tulipalo. Diskon henkilökunta sai kuitenkin palon sammutettua, joten loukkaantuneiden määrä jäi vain noin kymmeneen. Lähialueen sairaaloihin kuljetetut loukkaantuneet kärsivät palovammoista ja myrkyllisen savun hengittämisen aiheuttamista ongelmista. Poliisin mukaan toisen diskon omistaja oli kertonut vaahtomuovin toimittaneen yrittäjän vakuuttaneen, ettei tuote ole tulenarkaa.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat