TS: Varustamot laskevat laivojen nopeuksia direktiivin takia

Laivavarustamot aikovat hiljentää laivojensa vauhtia rikkidirektiivin takia.

Rikkidirektiivi ajaa varustamot raskaan polttoöljyn käytöstä meridieselin käyttöön, joka on laskentatavasta riippuen 25-50 prosenttia kalliimpaa.

Turun Sanomat kertoo, että varustamot suunnittelevat laskevansa laivojen vauhtia vähentääkseen polttoaineen kulutusta.

Esimerkiksi Tallink Siljalta kerrotaan, että yhtiö aikoo optimoida polttoaineen käyttöä ja tehdä mahdollisesti aikataulumuutoksia.  Myös Viking Line aikoo säätää aikataulujaan.

Varustamoyhdistyksen toimitusjohtajan Olof Widén arvioi, että rikkidirektiivistä syntyvien kulujen paikkaamiseksi käytetään monia keinoja.

- Yt-neuvottelut voivat kuulua niihin, mutta myös bunkkerilisä, laivojen taloudellisempi ajotapa, aikataulujen virittely sekä lähtöjen vähentäminen kuuluvat keinovalikoimaan.

Widén muistuttaa aikataulujen rukkaaminen varsinkin matkustajaliikenteessä on matkustajien kannalta epämukavaa.

– He eivät pidä siitä, jos laivaan on tultava Tukholmassa varttia nykyistä aiemmin ja sieltä pääsee Helsingissä pois varttia myöhemmin.

Harva varustamo turvautuu näillä näkymin rikkipesureihin.

Lue myös:

    Uusimmat