TS: Romania veti välistä lähes 3,4 miljardia EU:n vähemmistöapua

EU:n talouskomissaari Olli Rehnin mukaan Romania ja Bulgaria käyttävät vain pienen osan Euroopan sosiaalirahastolta saamistaan rahoista maidensa romanien hyväksi.

Romania on saanut Euroopan sosiaalirahastolta 3,4 miljardia euroa vähemmistöjensä sopeuttamiseksi yhteiskuntaan.

Maa on käyttänyt summasta suunniteltuun tarkoitukseen vain yhden prosentin, kertoo Turun Sanomat.

Bulgaria on saanut vastaavaa apua noin 1,2 miljardia euroa ja käyttänyt niistä vähemmistöjensä hyväksi noin viisi prosenttia.

Maat eivät ole suostuneet käyttämään rahoja alkuperäiseen tarkoitukseensa, eikä EU voi niitä Rehnin mukaan pakottaa, koska se olisi EU:n perussopimuksen vastaista.

Rehn puolustaa silti Bulgarian ja Romanian jäsenyyttä unionissa.

Rehnin mukaan esimerkiksi EU:n Romaniassa ja Bulgariassa vuosina 2004–2005 suorittama romaniväestön oikeuksien, korruptionvastaisuuden ja oikeusjärjestelmän tarkkailu on kantanut jonkun verran hedelmää.

(MTV3)

Lue myös Turun Sanomat

Lue myös:

    Uusimmat