TS: Alkolukkojen valvonta kiristyy

Alkolukkojen käyttöön liittyvää lainsäädäntöä kiristetään, kirjoittaa Turun Sanomat. Tiukentumassa ovat esimerkiksi alkolukon käytön ja lukkoja asentavien yrittäjien valvonta. Myös ajokieltojen pituuksia aiotaan tarkentaa.

Liikenneministeriön mukaan alkolukoista on saatu hyviä tuloksia rattijuopumuksen torjunnassa. Liikenteen turvallisuusviraston Trafin tuoreen selvityksen mukaan lukkojen käytössä on kuitenkin ollut hankaluuksia. Ongelmia on aiheuttanut esimerkiksi lukon vaatima puhallustekniikka.

Lisäksi valvotun ajo-oikeuden pituus on ollut monelle käyttäjälle epäselvä.

Rattijuopumukseen syyllistyneelle voidaan ehdottoman ajokiellon sijaan tuomita valvottua ajo-oikeutta, jolloin kuljettaja saa ajaa alkolukollisella autolla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat