Donald Trump on kertonut tapaavansa Euroopan johtajia Washingtonissa lähiaikoina. Tapaamisesta ei kuitenkaan tiedetä vielä juuri mitään USA:ssa eikä Ukrainassa, kertovat MTV Uutisten kirjeenvaihtajat.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan eurooppalaisia johtajia olisi tulossa vierailulle Washingtoniin tänään maanantaina tai huomenna tiistaina keskustelemaan ratkaisuista Ukrainan sodan lopettamiseksi.
Trump sanoo, että hän ei ole tyytyväinen tilanteeseen Ukrainassa ja että hän on valmis asettamaan uusia pakotteita Venäjälle.
Euroopan johtajat eivät ole vahvistaneet
MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo, että Yhdysvalloissa tapaamisesta ei tiedetä vielä oikeastaan mitään.
– Tämä on vähän mystinen kuvio, koska kukaan eurooppalainen johtaja ei ole tähän mennessä vahvistanut tulevansa Yhdysvaltoihin tapaamaan Trumpia, Karppinen kertoi Seitsemän uutisissa.
– Suomen tasavallan presidentin kansliasta kerrottiin, että Alexander Stubb ei ole tulossa Washingtoniin. Myöskään EU-komission johtajan tiedossa ei ole, että kukaan EU:n tai EU-maiden johtajista olisi tulossa. Joten jännityksellä odotamme lisätietoa.
Karppisen mukaan se on tiedossa, että Trump alkaa taas olla turhautunut tilanteeseen.


