Vuosisatojen ajan naisten vartaloita muokannut korsetti on taas trendikäs. Tänä syksynä se puetaan ylle etenkin juhliin, mutta ei suinkaan piiloon vaatteiden alle.
– Kaikki isot muotitalot ovat esitelleet korsetteja catwalkeilla ja myös vaateteollisuus H&M:stä alkaen on innostunut samasta teemasta. Korsetit tuntuvat nyt lyöneen läpi laajemminkin kuin vain eri alaryhmien itseilmaisun muotona, helsinkiläinen asustesuunnittelija Kirsi Nisonen tietää.
Aika ajoin trendikkääksi kohoava korsetti saa tällä kertaa kiittää burleskimuotia uudesta tulemisestaan.
– Uskoisin, että korsetti on ajankohtainen Dita Von Teesen ja hänen burleskia tutuksi tekevän pukeutumisensa ansiosta. Niinhän tällaiset trendit toimivat – kaikki jutut ovat jo kertaalleen keksittyjä, mutta huippumalli tai joku muu julkkis voi vaikuttaa voimakkaasti siihen, mitkä asiat pulpahtavat pinnalle, Kirsi Nisonen pohtii.
Päärynästä tiimalasiksi

Korsetteja mittatilaustyönä ompeleva Nisonen arvelee tiimalasi-mallin parhaaksi suomalaisnaisen vartalolle.
– Malleja on monia erilaisia ja ne hakevat innoitustaan eri aikakausista aina jugendista rokokoohon. Suomalaiselle päärynävartaloiselle naiselle suosittelisin kuitenkin tiimalasia, eli rinnan päältä ylälantiolle tai jopa puoleen reiteen ulottuvaa mallia.
Vartalon muokkautumista toivovalle Nisosella on hyviä uutisia.
– On ihan korsetista ja sen käyttäjän vartalosta kiinni, miten paljon vyötärö kapenee. Hyvin hoikka ei välttämättä huomaa muutoksia juurikaan, kun taas pyöreältä henkilöltä saattaa lähteä jopa 15 senttiä pois vyötäröltä. Oma vyötäröni kapenee yleensä viidestä kymmeneen senttiä.

