Travis pääsi irti huumeista – kuvat paljastavat mielettömän muutoksen ulkonäössä: "Olen vihdoin elossa"
Entinen huumeidenkäyttäjä jakoi kuvia uskomattomasta muodonmuutoksestaan, jonka koki raitistumisensa myötä.
Amerikkalainen Travis Robinson on toipuva huumeaddikti. Travis on ollut irti huumeista jo yli kahden vuoden ajan oltuaan koukussa opiaatteihin ja bentsodiatsepiineihin. Etelä-Kaliforniassa asuva mies jakoi toukokuussa Twitterissä hyvin erilaiset kuvat itsestään juhlistaakseen 745. päiväänsä selvänä, kertoo New York Post. Kuvista toisessa mies on huonossa jamassa, toisessa hän on päässyt kuiville.
– Olen vihdoin elossa, Travis twiittasi.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Twiitille on kertynyt jo 847 000 tykkäystä. Kuvapari onkin yksi monista ihmisiä inspiroineista muutostarinoista. Aiemmin olemme kertoneet muun muassa heroiini- ja metamfetamiinikoukkuun jääneestä Cody Bishopista, joka myöhemmin pääsi eroon huumeista. Myös suomalainen Riikka on jakanut kuvat muutoksestaan raitistumisensa jälkeen.
"Vaikein asia, jonka olen ikinä elämässäni tehnyt"
Travis jakaa ahkerasti selfieitään sosiaalisessa mediassa. Kuvista on helppo nähdä miehessä tapahtunut muutos tämän vietettyä puolitoista vuotta vieroituksessa ja parannettua ruokavaliotaan. Raitistumisen ohella mies hylkäsi pikaruoan ja limut sekä lisäsi vedenjuontiaan roimasti. Redditissä mies paljastaa, ettei muutos ole kuitenkaan käynyt helposti. Travis tunnustaa olleensa vieroituksessa niin pitkään siksi, ettei luottanut itseensä.
– Vaikein asia, jonka olen ikinä elämässäni tehnyt, hän kertoo raitistumisestaan.
Tältä mies näyttää nyt.Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Huumeet jätettyään miehen iho on kirkastunut ja silmiin on palannut pilke. Olemus on silminnähden terveempi.
– On hitto todella mahtavaa, että etenin siitä, että näytin tuolta joka päivä, siihen, että näytän aidosti onnelliselta ja elämää rakastavalta. Minulla on jopa kokopäivätyö, jota ehdottomasti rakastan. Elämä on todella ihmeellistä, mies hehkuttaa Instagramissa menneistä ajoista muistuttavan kuvan kera.
Mies pahimpina aikoinaan. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: New York Post, Metro, Reddit, @hollowed/Instagram, @jusalotofpain/Twitter
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää