MTV3 päätti listata Amin Asikaisen nopean EM-tappion jälkeen nyrkkeilyn kaikkien aikojen nopeimmat ja vaikuttavimmat tyrmäykset. TOP10 listaan katsottuna Asikainen itse asiassa pysyi kauan pystyssä.
Suomalaisväriä listalle tuo siis Amin Asikaisen viimeisin ottelu brittiläistä Matthew Macklinia vastaan, joka oli ohi kahden ja puolen minuutin jälkeen. Macklin tarvitsi käytännössä vain yhden puhtaan osuman ja Asikaisen osalta ottelu oli taputeltu. Sijalle kymmenen.
Bernard Hopkinsin ensimmäinen titteliottelu oli kaikin puolin fantastinen, sillä ottelu ehti vanheta vain 20 sekuntia kun se oli jo ohi. Hopkins paukutti Wayne Powellin kanveesiin ja nousi samalla ammattinyrkkeilijöiden ehdottomaan eliittiin. Sijalle yhdeksän.
Kaksinkertainen maailmanmestari John Ruiz (vasemmalla) koki uransa kovimman yllätyksen vuonna 1996, kun David Tua höykytti puertoricolaisen kehänpintaan vain 19 sekunnin taiston jälkeen. Kyseisellä tyrmäyksellä oli suuri vaikutus Ruizin loppu-uraan, sillä hän aloitti varman päälle roikkumisen välttääkseen samanlaisen nöyryytyksen uudelleen. Sijalle kahdeksan.
Allan Greenin brutaali kombo ja vasemman koukun viimeistely vei Jaidon Codringtonin tajuttomaksi läpi kehää ympäröivien köysien vain 18 sekunnin jälkeen. Nopea, aggressiivinen ja ennen kaikkea tyylikäs viimeistely toi rankingin seitsemännen sijan.
Jos Crawford Grimsley (kuvassa vasemmalla) olisi tiennyt mitä oli tulossa, niin hän olisi varmasti jättänyt uhoamisen vähemmälle James Thunderia vastaan. Nimittäin kun kongi soi, makasi Grimsley jo kanveesissa alle kahden sekunnin jälkeen. Virallinen aika oli kuitenkin lopulta 13 sekuntia, kun siihen lisättiin hieman hidas tuomarin luvunlasku. Sijalle kuusi.
Walesilainen keskisarjan nyrkkeilijä Nicky Piper (kuvassa oikealla) tyrmäsi John Ellisin vain 12 sekuntissa. Itse taistosta tosin voi olla montaa mieltä, sillä Piperin suora iski odottamattomasti Ellisiä suoraan kupoliin tämän yrittäessä lyödä hanskat yhteen reilun pelin hengessä. Epärehellisistä keinoista huolimatta sijalle viisi.
Shannon Briggsille(vasemmalla) riitti myös tasan yksi suora osuma, joka pudotti Luciano Zolyone kanveesiin. Tuomarin luvunlaskun jälkeen ottelu päättyi vain 11 sekunnissa. Se riittää MTV3:n rankingissa sijalle neljä.
Nuori Jeremy Williams oli myös erikoistunut nopeisiin otteluihin, joista paras esimerkki on taisto Arthur Weathersia vastaan. Kello ehti tikittää vain kymmenen sekunnin kohdalle, kun Weathers tipahti kanveesiin. Tämä on vieläkin nopein tyrmäys Kalifornian historiassa. Ansaitusti sijalle kolme.
Yksi kaikkien aikojen nopeimmista tyrmäyksistä oli Ever Belenon käsialaa, kun hän pudotti Alfredo Lugon yhdellä iskulla ja ottelu oli ohi vain viiden sekunnin jälkeen. Lugo putosi suorilta jaloilta niin sekavana kanveesiin, ettei tuomari kokenut tarpeelliseksi edes laskea kymmeneen. Sijalle kaksi.
Kaikkien aikojen kohutuin nyrkkeilijä Mike Tyson ei välttämättä saanut tililleen nopeinta tyrmäystä, mutta hän oli mestari vastustajiensa nöyryyttämisessä ottelun ensimmäisen erän aikana. Hän tyrmäsi peräti yhdeksän vastustajaa alle minuuttiin (Marvis Frazier 0:30, Robert Colay 0:37, Lou Savarese 0:38, Mike Johnson 0:39, Ricardo Spain 0:39, Clifford Etienne 0:49, Mark Young 0:50, Trent Singleton 0:52, Sterling Benjamin 0:54), joiden lisäksi Tyson hakkasi peräti 23 kanveesiin vain ensimmäisen erän aikana pitäen ykköstilaa hallussaan.
Näin ykkössija tulee ansaitusti myös MTV3:n rankingissa.