Tommi Korpelaa luultiin pankkiryöstäjäksi

Tv-sarjan kuvauksissa mukana ollut näyttelijä Tommi Korpela sai torstai-iltapäivällä kovaa kohtelua osakseen, sillä poliisit luulivat miestä oikeaksi pankkiryöstäjäksi.

Helsingin Munkkiniemen Nordean ulkopuolella Ihme Bantu -sketsisarjaa ollut kuvausryhmä sai pankin asiakkaat ja työntekijät sen verran hämmentymään, että henkilökunta hälytti paikalle poliisin. Poliisit saapuivat täydessä iskuvalmiudessa pillit ulvoen.

He epäilivät iskun pääpukariksi katkaistua haulikkoa kantanutta näyttelijä Tommi Korpelaa, mutta saivat pian selville, että kyseessä olivatkin tv-sarjan kuvaukset.

Tuottaja Marko Talli Filmiteollisuudesta kertoi, että valitettava tilanne oli päässyt syntymään, koska ryhmän kuvausluvan piti alkaa vasta kello 14, mutta tuotantotiimi aloitti työnsä jo yhden aikaan iltapäivällä. Tuotantoyhtiö ei ollut ilmoittanut asiasta pankin konttoriin, eikä näyttelijöiden missään vaiheessa ollut edes määrä piipahtaa pankin sisätiloissa.

Ilta-Sanomien tavoittama Korpela kertoi, että paikalle tullessaan poliiseilla oli aseet kädessään, ja he olivat käskyttäneet ryöstäjäksi luullutta näyttelijää pudottamaan haulikkonsa.

– Olihan se vakava paikka. Minä menin siitä kuvausryhmän bussiin hieman puhaltelemaan, Korpela kertoi ja jatkoi onnistuneensa roolityössään "vähän liian hyvin".

Sketsisarjan kohtauksessa kuvattiin ryöstön jälkeistä tilannetta, jossa kaksi rosvoa tulee kulman takaa kadulle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat