Toholammin toissapäiväisessä ulosajossa kuolleilla ei ollut turvavöitä.
Lauantaiaamuna Neljän nuoren kuolemaan johtaneesta kolarista Toholammilla on kerrottu lisätietoja.
Poliisin mukaan tapahtumapaikalla suoritettujen tutkimusten perusteella näyttää siltä, ettei onnettomuusautossa ollut käytetty turvavöitä.
Kuusi henkilöä oli lähtenyt autolla liikkeelle Toholammin keskustasta aamukuuden aikoihin lauantaina. Tuolloin autoa kuljetti auton omistaja.
Yksi auton kyytiin nousseista jäi pois kyydistä heti automatkan alkuvaiheessa. Toinen henkilö jäi puolestaan kyydistä noin kymmenkunta minuuttia ennen kohtalokasta ulosajoa.
Se, mitä tapahtui tämän jälkeen, on yhä selvitysten alla.
Poliisi selvittää alkoholin osuutta tapahtumiin. Onnettomuuspaikan jälkien ja auton vaurioiden perusteella poliisi epäilee, että autoa on kuljetettu ulosajohetkellä reilua ylinopeutta.
Tutkimukset ja selvitykset jatkuvat edelleen tapahtumien selvittämiseksi.
Poliisi huomauttaa, ettei kolarista saada välttämättä kaikkiin avoimiin kysymysiin vastauksia, koska turmalla ei ollut silminnäkijöitä.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää