Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten Tiina Lillak oli Helsingin MM-kisojen keihäsfinaalin alusta lähtien jahdannut Britannian Fatima Whitbreadin ensimmäisellään heittämää johtotulosta 69,14. Viimeiseen heittoonsa Lillak latasi kaikkensa. Keihäs suuntautui jälleen liian korkealle, mutta jatkoi liitoaan pitemmälle kuin aiemmin. Kun keihäs tuli alas 70,82 metrin kohdalle, Lillak tiesi voittaneensa.
Äkkiä paineet ja jännitys purkautuivat ja hän säntäsi kädet kohotettuina villiin juoksuun Olympiastadionin takakaarteeseen. Tuo spontaani voitonjuoksu oli monille suomalaiskatsojille vuoden 1983 Helsingin MM-kisojen pitkäikäisin muisto.
- Se oli selittämätöntä, en ole sen jälkeen ikinä lähtenyt sillä tavalla juoksuun. Se oli mieletön tunne, jota ei voi kuvata...en tiennyt aivan tarkalleen, miten pitkälle keihäs lensi, mutta yleisön huuto kertoi sen, Lillak muistelee.
MM-kulta oli Lillakin uran korkein huippu. Ennen seuraavan vuoden Los Angelesin olympiakisoja Lillakin jalasta löytyi rasitusmurtuma, jonka vuoksi jalka kipsattiin heinäkuun puoliväliin asti. Lillak jäi Los Angelesin olympiakisoissa hopealle.
- Siinäkin kisassa heittoni karkasivat taivaalle. Jos olisin saanut ne suuntautumaan eteenpäin, olisin voittanut, hän yhä uskoo.
Seuraavana vuonna seurasi paha selän välilevyn pullistuma, joka vei Lillakin uran alamäkeen, ja jonka hän sanoo seuraavan itseään hautaan asti. Mistä vammat johtuivat?
- Alle 20-vuotiaana tein hyvin amatöörimäisesti lihaskuntoharjoituksia. Osasyytä oli varmasti geeneissäkin. Keihäänheitto on myös hyvin raju laji. Se ei ole naisten laji, kuten ei ole kolmiloikkakaan. Se on niin raju rasitus naisen luustolle ja nivelsiteille, Lillak sanoo.
Lillak päätti uransa olympiakesänä 1992, kun häntä ei valittu Barcelonan joukkueeseen, vaikka hän oli ylittänyt valintarajan. Lopettaminen ei ollut helppoa.
- Surutyö kesti pari vuotta, enkä halunnut mennä urheilukentän lähellekään. Aika hyvin olen erkaantunut urheilusta. Jos televisiosta tulee kisat, minä menen mieluummin kukkapenkkiin huhkimaan, Lillak toteaa.
Vanhan kilpaurheilijan intensiivisyys asuu silti vieläkin Lillakin sisällä.